Uusia kasvilavoja!



Olemme rakentaneet viikonloppuna uusia kasvilavoja! Puut oli hommattu torstaina ja perjantaina ne pätkittiin pieniksi. Jaakko oli jo aikaisemmin tehnyt ensimmäiset kerrokset, joten hankalin homma, mittaaminen ja vaateriin laittaminen oli jo tehty. Lauantaina saimme siis keskittyä maalaamiseen ja kokoonlaittamiseen.


Tästä lähdettiin liikkeelle. Minä maalasin ja Jaakko rakensi kehikoita. 


Puut oli pätkitty edellisenä päivänä oikean pituisiksi. Meillä oli huippurutiini tähän hommaan, mutta silti siihen meni ihan kiitettävästi aikaa!


 Kehikot valmistuvat ja siirtelimme seuraavan kerroksen alimpien kerrosten päälle.
Iltapäivällä päätimme pitää kunnon tauon ja lähdimme saaristokaupalle lohikeittolounaalle. Taisi siinä mennä ihan törkeän hyvä mudcaken palanenkin. Lounaan lisäksi toinen syy lähteä saaresta tauolle, oli maalinhakureissu. Se ei ollutkaan niin yksinkertaista, kuin oletimme. Emme selvästi olleet ainoita, jotka olivat päättäneet maalata kasvilavansa OsmoColorin Ecogardenin hiili-värillä. Bauhausista maali oli loppu ja soitin K-Rautaan, missä sielläkin näytti ensin huonolta. Lopulta he löysivät vielä yhden purkin maalia. En ole ennen joutunut varaamaan maalia, mutta he suostuivat pitämään maalipöntön tunnin ajan varaukseen, että ehtisimme ensin käydä syömässä.



Maalaukset tuli hoidettua, mutta vielä piti saada yksi kehikko alusta loppuun kasattua. Maali riitti juuri ja juuri kaikkien laatikoiden maalaamiseen yhteen kertaan. Mieletön tuuri!

  Siinä ne ovat!

Ai vitsit, olen erittäin onnellinen! Lavat ovat superkauniita ja rakastan edelleen tuota hiili-väriä. Laatikoita on siis yhteensä kuusi. Seuraava homma onkin sitten ihan yhtä rankkaa tykitystä kuin rakentaminenkin, nimittäin lavojen täyttäminen. Lava on 60cm korkea ja ulkomitoiltaan 2,5m x 1m. Siihen saa hetken kottikärrytellä mutaa ja kaislaa sekä päälle vielä multaa, että nuo täyttyvät. Mutta huolimatta muutamasta hikipisarasta, olisipa jo huominen ja pääsisi hommiin!

Raskaat työt vaatii... uusia perunoita! Laitoin ämpäriperunat helmikuun lopussa multiin ja ajattelin, että saisikohan siinä ajassa jo vappu-perunoita. No eipä saanut, eikä ehditty edes katsoa asiaa. Nyt päätin kaivaa ämpäreistä pottuja lohen seuraksi. Kaislassa kasvatetut potut olivat aivan vesiperä. Ei siis jatkoon. Mutta multa-ämpäreissä oli pikkuruisia pottuja! Täytyy kyllä sanoa rehellisesti, että ne olivat aivan siis todella pikkuisia. Osa etusormen pään kokoisia. Mutta hei, pitäähän sitä olla pottuja, jos niitä on kerran ajatellut saavansa! Tyhjensin kaksi ämpäriä perunoista ja saimme herkullisia miniperunoita illalliseksi. Nam!



_______________

Seuraa Saaristopuutarhaa:





11 kommenttia

  1. Hienot lavat ja arvokkaasta materiaalista. Ei muuta kuin satoisaa kesää odottelemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Aikaisemmin oli lavankauluksia kaksi kerrosta päällekkäin, mutta ne jäivät syystulvassa mereen. Ne olivat niin huteria, että multa pääsi niiden väleistä pakenemaan veden mukana. Muutama laatikko lähti irtikin js myllat tietysti sen siliän tien. Josko nyt olisi tarpeeksi jykevät! 😊

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Olettepas saaneet paljon aikaiseksi. Hienot lavat. Mukavaa aurinkoisen päivän jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän jälkeen oli kyllä sellainen olo kuin olisi jotain tehnytkin! 😀 Ihania aurinkopäiviä sinnekin, toivottavasti hienot kelit jatkuu! 👍☀️

      Poista
  4. Komeat lavat olette tehneet. Lavassa kasvatus on helppoa. Vautsi, ekat perunat, omani laitoin vappuna maahan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, niin oli pienet perunat, että mietin kehtaako niistä kertoakaan! 😊 Minullakin on potut oikeasti menneet maahan vasta huhtikuun viimeisellä viikolla. Sato-onnea! 🍀

      Poista
  5. Hienot lavat. Noihin saa kyllä hinata kunnolla multaa, tsemppiä siihen. Mutta sitten on tilaa viljelyksille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Laitan näihin myös aika paljon kaislaa ja muuta pihalta löytyvää, ettei multaa menisi niin paljon. Mutta oikeassa olet, nämä ei ihan hetkessä täyty! 😛😊

      Poista
  6. Ihan huipun näköiset lavat! Omani kaipaavat uusintaa varmastikin ensi keväänä, joten pistän tästä muistiin tuon idean jiirikulmista. Ja kulmaraudoilla kiinnittämisestä, kiitos näistä!

    Mistä teillä on muuten tehty tuo lavan kansi? Pleksistä, lasista?

    Sini K.
    www.kasvihormoni.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt vasta huomasin kommenttisi, pahoittelut! Kansi on tehty pleksistä. Minulla kävi skomaton tuuri, kun mieheni firmassa oli kolme isoa pleksiä jääneet jostain prokkiksesta yli ja olivat siellä jätekamaa. Toisen roska on toisen aarre! 😊

      Poista