Viikonloppuna koitti odotettu päivä, kun sain postista ilmoituksen, että parsajuurakko on saapunut ja pääsi vielä hakemaankin sen. Intoni määrästä olisi ollut vaikea kuvitella, että suhteeni parsaan alkoi aikanaan vähän nihkeästi. Nimittäin tölkkiparsalla. Äiti oli välillä kokeilunhaluinen ja laittoi niitä pizzaan. En minä niitä vihannut, mutta en varsinaisesti rakastanutkaan. Joten myöhemmin, kun tuoretta, keitettyä parsaa alkoi saada kausituotteena kaupoista, en voinut ymmärtää mitä ihmiset oikein kohkasivat. Valkoista vähän mautonta höttöä, josta jäi suikaleita hampaiden väliin? No, sitten maistoin parsaa ja siihen loppui ennakkoluulot.
