Näytetään tekstit, joissa on tunniste Herne. Näytä kaikki tekstit

Varhaista hernettä ja versovia perunoita


Tänä vuonna löysin herneuutuuden, ruukkuherneen, joka jää kasvutavaltaan hyvin matalaksi. Päätin laittaa sitä kasvamaan jo ajoissa, sillä matalakasvuinen herne ei veisi kovinkaan paljoa kasvutilaa muilta taimilta. 

Herneenversokeitto



Kevättalven herneenversot ilahduttavat ja maistuvat aivan ihanilta. Aina ohimennessä tulee napattua verso syötäväksi. Olen kerran nähnyt herneenversokeiton reseptin jossain kaupan lehdessä ja siitä lähtien on mielessä käynyt, että tätä pitää testata.

Herne saa kasvaa korkeutta!


Tänä vuonna olen valinnut sellaiset hernelajikkeet, että ne todella saavat kasvaa korkeutta! Pidän paljon sekä sokeriherneistä että tavallisista herneistä, mutta kasvattelutila meinaa yksinkertaisesti loppua. Niinpä tutkailin kasvatustilan lisäämistä ylöspäin! Päädyin kolmeen eri hernelajikkeeseen.

Kevään merkkejä kasvihuoneella


Kasvihuoneen lämmössä alkaa näkyä kevään merkkejä, vaikka yöt ovat olleetkin pakkasella. Eikä vain lämmitetyssä pikkukasvarissa kasvihuoneen sisällä, vaan myös kylmän kasvihuoneen puolella. Käyn joka päivä tarkistelemassa talvehtineita ruukkuja ja uusia kylvöjä. Aina välillä joku purkki saa hymyn aikaan, kun mullasta pilkistää pikkuinen taimen alku!

Leivän päälle herneenversoa



Tiedän tiedän... Näistä versotushommista on ollut tapana kirjoittaa vasta tammikuussa. Nyt vain sattuu olemaan niin, että en jaksa odottaa tammikuuhun! Jotenkin on päästävä puutarhahommiin ja pöytäänkin kaipaa jotain tuoretta.

Hernettä hedelmäpuiden alla


Luin joskus keväällä, että herneitä voisi käyttää hedelmäpuiden aluskasvina. Ehkä Lavatarhuri-kirja, puutarha-artikkeli tai sitten jonkun blogi oli idean lähde. Se jäi minun mieleeni ja ostin keväällä pussillisen ihan tavallisia hernekeittoon tarkoitettuja herneitä. Kiloin hernepussi maksoi vain muutaman euron, joten ajattelin, että en ainakaan joutuisi pihistelemään herneiden määrässä ja en toisaalta odottanut näistä mitään satokasveja. Tavoitteena oli saada rikkakasvit pysymään poissa ja herneen avulla sitoa typpeä maaperään hedelmäpuille.