Puutarhahommat ennen pakkasta


Tai no, vähän ehti pakkasenkin puolelle, mutta kuitenkin. Vielä kun mittari pysyi nollan alapuolella päivän aikana, pääsin siivoilemaan pihaa, laittamaan kasvimaalle yhteen lavaan kannen valmiiksi kevään kylvöjä varten ja siirtämään talvikasvarin paikalleen.

Typpilannoitusta mereltä


Tänä vuonna saunalle vievän kivisillan viereen on kerääntynyt ihan tajuttomasti rakkolevää. Vesi on ollut pidempään matalalla, joten levä on jo valmiiksi kuivaa ja siksi kevyttä käsitellä. Olen kärrännyt sitä lavojen päälle katteeksi. Lisäksi keräsin levää valmiiksi kurpitsalle tarkoitettuun kasvupaikkaan kasvihuoneen kulmalle.


Kottikärryt täyttyivät muutamalla talikon heilautuksella. (Kiitokset Kaija Papu tästä ja kansikuvasta!)



Tein "levähyrrän" tavallisesta verkkoaidasta. Tarkoitus on, että levä saa painua kasaan talven aikana ja keväällä laitan kasvualustaan myös multaa. Tänä vuonna koitin ensimmäistä kertaa tällaista hyrrää ja opin ainakin sen, että kastelun vuoksi sen pitää olla halkaisiljaltaan tarpeeksi iso.

Myyräpoliisit hommissa

Myyrät olivat käyneet syömässä porkkanalavasta aika paljon porkkanoita ja niistä oli enää pelkät naatit jäljellä. Sompa ja Pipo saivat vainun myyrästä ja alkoi välitön lavan kaivelu. Annoin niiden hoitaa hommaansa, vaikka lopulta kasvulavassa oli hurjia koloja ja koirat yltä päältä mullassa.

"Tsekkaa sinä talviporkkanarivi, minä kaivan tästä kesäporkkanan kohdalta!"


Koirilla oli kova nuuskutus päällä, vainuimuri oli täysillä.


Suihkun kautta kotiin... 

Talvikasvihuone paikalleen

Täällä on ollut jo pari kuuden asteen pakkasyötä ja siksi päätin laittaa talvikasvihuoneen paikalleen kasvariin. Olen pitänyt kasvihuonetta lämmittimellä nollassa asteessa, mutta vähääkään isommilla pakkasilla alkaa lasikopin lämmittäminen syödä sähköä.


Talvikasvihuone kesäduunissaan. Koppero on mitoitettu niin, että pystyn laittamaan sen kasvilavan päälle kesäksi herkimpien kasvien suojaksi. Taustalla meidän raksa!

Huh, mikä kantaminen! Sain siskoni värvättyä kantohommaan Jaakon ollessa työmatkalla. Ensin kantaminen tuntui ihan iisiltä, mutta kantomatka kävikin yllättävän paljon kunnon päälle! Saimme talvikasvarin kuitenkin paikalleen.

Täytin myös kasvihuoneen lavan merilevällä ja nyt kasvarissa on suorastaan merellinen tuoksahdus... Viime talven jäljiltä multa oli vähän kuivan ja kuolleen näköistä, katsotaan, jos levä auttaisi! Kirjoitan ensi kerralla tarkemmin miten talvikasvarin lämmitys hoituu ja mitä siellä kasvaa/talvehtii. 

Kasvimaan kauneutta

Kuvasin viime viikonloppuna kasvimaan viimeisiä kaunistuksia. Vielä niitäkin löytyi.

Palmukaali alkaa vedellä kohta viimeisiään. Ostin black fridaysta hyötykasvikuivurin Verkkokauppa.comin huimasta tarjouksesta, mutta se ei ole vieläkään tullut. Olin ajatellut kuivata kaalit ennen enempiä pakkasia. Katsotaan menetänkö kaalit ennen kuivurin saapumista.

Minttu on sinnikäs! Se kasvaa eurolavojen välisestä raosta ja oli viime viikonloppuna vielä voimissaan.

Muutaman purjon nappasin vielä syötäväksi. Tänä vuonna en pääse kehuskelemaan purjojen hurjalla kasvulla. Isutin ne jossain mielenhäiriössä perunoiden taakse lavaan ja eiväthän ne saaneet tarpeeksi valoa...

Yksi retiisi oli jäänyt kukkimaan. Keräsin sen siemenkodat sisälle hetken mielijohteesta ja sain talteen siemenet ensi kevään kylvöihin!

Näiden puutarhahommien jälkeen maa jäätyi ja pihalla alkaa olla aika kylmä. Seuraavat puutarhahommat taitavat tapahtua kasvihuoneella tuulensuojassa! 



______________

Seuraa Saaristopuutarhaa:

Facebook
Instagram

6 kommenttia

  1. Tuo levä on kyllä ihan mahtavaa💚 Meren lahja puutarhurille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, olen samaa mieltä! Ja joka vuosi sitä tulee jossain vaiheessa vuotta. Joskus enemmän ja joskus vähemmän, mutta yleensä jotain kuitenkin! :)

      Poista
  2. Ihania tuokiokuvia! Varmasti mahtavaa touhuta raikkaassa meri-ilmassa pihahommia vielä pikkupakkasilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä niin hienot ilmat, auringon valossa puutarhahommat tuntui niin mukavilta! :)

      Poista
  3. Hei, tämä postauksesi jäi mieleeni ja vinkkasin siihen omassani. Toivottavasti linkitys ihan ok.
    https://www.kotipuutarha.fi/mamas-garden/2018/12/07/maaperaillan-antia-kuinka-parantaa-maata-ja-huolehtia-siita/

    VastaaPoista
  4. Hei! Kertoisitko lisää ”levähyrrästä”?

    VastaaPoista