Kurpitsapäivät



Laitoin tänä vuonna ensimmäistä kertaa kurpitsaa kasvamaan. Olin alunperin vähän skeptinen sen suhteen, että mitä niillä kurpitsoilla tekee. Olen jotenkin kuvitellut, että niistä ei saa mitään hyvää ruokaa aikaiseksi. Olen selkeästi kuvitellut, että keltainen kurpitsapikkelssi on suurinpiirtein ainoa asia, mitä niistä tehdään. Ja kuinka väärässä olinkaan!

Kasvimaalta sain vielä viimeisen keltaisen kurpitsan, muutama erittäin kylmä porkkana odottaa vielä ottajaansa ja löytyi aamiaispöytään avomaankurkkukin!

Minulla oli lajikkeena Baby bear -kurpitsaa, josta tulee siemenpaketin mukaan noin kilon painoisia. Tämä on itse asiassa aika mukava koko, sillä yhdestä tai kahdesta kurpitsasta tulee sopiva soppa. Keitto oli hyvää, mutta sen maustamista täytyy vielä harjoitella, niin alkaa maistua vielä paremmalta.

Mutta mikä sitten oli huippuhyvää... Kurpitsapiirakka! En joutunut edes itse tekemään sitä, vaan kylässä ollut Kaija teki piirakan. Joten tässä sitä syödään tänäänkin iltapalaksi kurpitsaherkkua.

Jos sinulla on takataskussa hyvä kurpitsaresepti, niin laita tulemaan linkkiä, etenkin suolaisista resepteistä. Olisin erittäin kiitollinen, sillä neljä kurpitsaa odottaa vielä ruoanlaittoa!


Tämä kuva ei anna täyttä oikeutta piirakalle, mutta menköön. Jos haluat kurkata reseptin, niin täältä löytyy herkullinen Halloween-kurpitsapiirakka!

Jo kuivahtaneiden kurpitsojen lehtien seasta löytyi vielä viisi kurpitsaa. jotka odottavat keittiökokeiluja.

______________

Seuraa Saaristopuutarhaa:








8 kommenttia

  1. Vau, mikä kurpitsa saalis! En tänäkään vuonna onnistunut jättikurpitsan kasvatuksessa, olisin niin halunnut kaivertaa kurpitsalyhtyjä. Kurpitsa piirakat ja keitot ovat todella hyviä. Onnistuisiko tuosta lajikkeesta spagetin teko? Itse kokeilin kesäkurpitsalla ja siitä tuli yllättävän hyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella hauska ajatus! Pitää testata vähintään kesäkurpitsalla ensi vuonna tuota spagettijuttua. Nämä pienet ehti hyvin, luulen että jatkan niiden kanssa ensi vuonnakin. Vaikka jättikurpitsasta saisi kyllä upeat lyhdyt!

      Poista
  2. Hyvä kurpitsasato. Minulla eivät kurpitsat tänä kesänä oikein menestyneet, vain yksi iso kurpitsa tuli saaliiksi. Kurpitsakeitto kookoskermalla ryyditettynä on herkkua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijai, kuulostaapa hyvältä tuon kookoskerman kanssa, kokeiluun! :)

      Poista
  3. Kauniita kurpitsoita! Mä pidän eniten kurpitsarisotosta. Yhdistelen yleensä ruokiani eri resepteistä, joten linkkiä ei ole antaa, mutta parasta on tullut perusrisoton ohjetta varioiden niin, että kurpitsaa sekä paahtaa paloina uunissa, (paloihin hierotaan öljyä, korianterijauhetta ja chiliä ennen paahtamista) että osan keittää pehmeäksi ja soseuttaa. Sitten risottopohja sipulista, porkkanasta ja selleristä, ja riisin paahtamisen jälkeen lasillinen valkoviiniä sekaan. Tämän jälkeen keitellään risottoa kasvislientä vähän kerrallaan lisäillen ja noin puolessa välissä lisätään kurpitsasose ja loppupuolella paahdetut kurpitsapalat kuutioina. Parmesaania reilusti joukkoon ja päälle paahdettuja kurpitsansiemeniä ja voissa rapeaksi paistettuja salvian lehtiä murusina jotta saa vähän suutuntumaa. Chili saa maistua reilusti, ja korianteri ja salvia sopivat hyvin kurpitsan kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kattavasta reseptistä! Se tuli tarpeeseen, sillä olen risottojen kanssa vähän noviisi. Tätä täytyy koittaa! :)

      Poista
  4. Upeat kurpitsasato! Minun Baby Bear -kurpitsantaimi venähti sisällä esikasvatuksessa liian pitkäksi, eikä se jaksanut enää ulos vietyään jatkaa kasvua. Toinen isompi taimi taisi katketa siirrossa.. Mutta ensi vuonna voi aloittaa taas alusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei aikaakaan, kun taas on kevät... Koitin myös myskikurpitsaa, mutta siinä oli tuloksena vain onneton raakile. Ensi vuonna uusiksi! 😊

      Poista