Kasvimaan myöhäistä satoa ja oman puun sitruuna


Olen kantanut sitruunapuun sisälle muutama viikko sitten pihalämpötilojen lähestyessä nollaa. Se on viihtynyt hienost Suomen kesässä, vaikka unohdinkin liian usein antaa sille vettä. Pikkuisessa puussa kasvaa yli 10 sitruunaa, jokainen eri vaiheessa. Koitin vähän kypsimmän näköisiä sitruunoita ja yksi niistä oli juuri sopivan pehmeä! Jihuu, heti testiin!


Kävin katsomassa mitä kaikkea pihalta löytyisi sitruunan liittolaiseksi. Porkkanaa tietenkin. Koskahan olen viimeksi syönyt porkkanaraastetta sitruunamehulla? Siitä on aikaa. Parsakaalin nuppuja löytyi vielä, ihme kyllä. Ruusukaali porskutti myös lautaselleni ja kasvihuoneesta marjatomaatit. Olin yllättynyt, että ne olivat vielä kunnossa. Katkaisin kasvihuoneesta lämmöt pari viikkoa sitten, joten aika ihme, että ne eivät ole menneet huonoiksi. Siinä oli kyllä viimeiset tomaatit ja seuraavaksi pitäisi vain siivota kasvihuone.


Olen antanut parsakaalin vain rehottaa kasvulaatikossaan. Yllättäen löysin yhden sun toisenkin parsakaalin kukkien seasta kiinteitä ja kauniita nuppuja!

Ensimmäisenä kasvatusvuonna luulin parsakaalin toimivan kuin kukkakaali. Kun kukinto oli syöty, nyppäsin kasvin maasta. Pian luin, että se tekee vielä vaikka kuinka pieniä nuppuja. Pakko myöntää, että silloin harmitti. Mutta enpä olisi uskonut, että saan parsakaalia vielä lokakuun lopussa!

Eestä, takaa ja pari koirankarvaa! 

No se porkkanaraaste sitruunalla. Se oli tajuttoman hyvää! Ylipäätään nyt poimimani porkkanalajike oli todella herkullista. Vielä kun tietäisi mikä lajike se on. Täytyy tutkia kevätkylvösuunnitelmia, hyvällä tuurilla olen laittanut nimen ylös alkukevään innostuksessa?

Sitruuna oli todella hyvän makuinen, raikas ja kirpeä. Ehkä se olisi voinut olla mehukkaampi. Täytyypä kastella jatkossa puuta ahkerammin, niin hedelmät ei kuivahda. Tai sitten vähän kuivemmista hedelmistä pitää tehdä gin & tonicin seuralaisia!


______________

Seuraa Saaristopuutarhaa:


13 kommenttia

  1. Sinultahan löytyy vaikka mitä puutarhasta. Tuo sitruuna näyttää niin herkulliselta, kuinka kauan sen kypsyminen kesti? Sitruunapuu on ollut haaveissani jo pitkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen sitruunapuuta, se on ihana! En osaa ihan sanoa kuinka kauan tämä on kasvanut, sillä puu kukkii aika usein ja siinä on koko ajan eri vaiheissa olevia sitruunoita. Tuntuu kuitenkin siltä, että keväällä kukkineet ovat vasta vihreitä hedelmän alkuja, eli tämä on vanhempi. Ostin muuten sitruunapuun viime talvena Plantagenista ja siellä on nyt alennukset kaikista huonekasveista. Olisikohan sitruunapuu joukossa? :)

      Poista
  2. On varmasti aivan ihana juttu, että saa sitruunoita omasta puutarhasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on se ainakin jännää... Appelsiinien kypsymistä saan vielä odotella! :)

      Poista
  3. Olet sinä aikamoisen taitava puutarhuri, että oikein oma sitruuna! Ihanaa. Tuntui varmasti upealle maistella oman kasvatuksen tuotteita =).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No taitava puutarhuri olisi varmasti kastellut ja lannoittanut puuta koko kesän ajan ja nyt se olisi rehevät ja täynnä mehukkaita sitruunoita... :D Toisaalta, enpä onnistunut saamaan sitä hengiltäkään! Ja on aika hienoa tehdä ruokaa omista sitruunoista, seuraavaa kypsyvää hedelmää odotellessa!

      Poista
  4. Ei hitsi, sulla onnistui sitruunat! mä ostin keväällä messuilta sitruunapuun, mutta onnistuin tappamaan sen aika nopeasti :( Mutta kun tuon kuvan näin, niin ihan pakko tehdä uusi yritys. Mahtavia onnistumisia sulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi suosittelen kyllä kovasti, nämä värikkäät hedelmät ovat jotenkin ihanan piristäviä pimeyden keskellä! Ainakaan en kastellut sitruunaa liikaa, vaikka muuten taisin kohdella sitä vähän kaltoin. Se pärjäsi hienosti pihalla keväästä syksyyn. Tsemppiä seuraavaan sitruunaan, toivottavasti löydät sellaisen pian! :)

      Poista
  5. Sitruuna on hankittavien listalla heti kun vain jostain löydän. Ehkä pitäisi ajaa Plantageniin. Miten viileässä talvetat? Mulla kuistilla laskee lämpö välillä lähelle nollaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukemani kirjan mukaan sitruunalla pitäisi lämpö pysyä ihan vähintää +2 asteessa. Nyt sitruspuut ovat sisällä, mutta vien osan pian varastoon. Siellä on noin 10 astetta lämmintä. Suosittelen kyllä sitruuna- tai appelsiinipuuta, ovat ihania piristäjiä! 😊

      Poista
  6. Hieno ja monipuolinen sato vielä lokakuussakin! Oman työn hedelmistä nauttiminen on ihan parasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Tänään meni viimeiset uunivihannekset ja pinaattia pakkaseen. Sitten pitää odottaa hetki ja saa alkaa taas taimikasvattelemaan! 😊

      Poista
  7. Ja lisää kuvia kauniista kaaleista! Sitruunasta jouduin aivan hurmioon. Ja siis onko sinulla monta sitruunapuuta? Taidanpa minäkin ostaa sitruunapuun. Onko talvetusvarastossasi kuinka valoisaa? Minkä kokoisia sitruunapuusi nyt ovat?

    VastaaPoista