Sitruunasekoilu!


Nonni. Nyt on ehkä lähtenyt vähän lapasesta tällä kasviosastolla. En tiedä missä palatsissa kuvittelen asuvani, mutta selvästi en ymmärrä kuinka paljon 40 neliöiseen mökkeröön mahtuu kasveja. Tai siis puita.

Ostin ehkä kuukausi sitten Plantagenista sitruunapuun ja kaupan viimeisen appelsiinipuun. Sen jälkeen en olekaan nähnyt enää missään appelsiinipuita, vain sitruunaa, kalamondiinia ja kumkvattia. Sitruunainnostukseni lähti vähän laukalle, kun löysin venemessuilta löysin Eva Rönnblomin sitruspuukirjan, jossa neuvotaan seikkaperäisesti eri lajien kasvattamista. Siitä lähtien olen etsinyt mandariinipuuta, jonka sato on Evan mielestä kaikista herkullisin. Mutta eipä ole löytynyt.

Vähän aikaa sitten ystäväni latasi Instagramiin kuvan ostamistaan sitruuna- ja appelsiinipuusta. Sain vinkin, että Vantaalla sijaitseva Viherpaja myy niitä. Tietenkin ajoin paikan päälle ja oivoi, minkälainen ihana taimitarha paikalta löytyikään!

Sitruspuita oli upea rivi ja osa niistä oli vielä löytönurkassakin! Eikä siinä vielä kaikki, siellä oli myös banaanipuun taimia. Pikkuinen, hyvännäköinen banaanin taimi maksoi 5,90e. Joten jos olet harkinnut banaanin kasvattelua siemenestä, niin tästä saisi taimen samalla hinnalla kuin siemenet. Onneksi kuitenkin sen verran älysin, etten ostanut itse banaanipuuta mukaan. Ihan ei kattokorkeus riittäisi.

Mutta en minä ihan fiksukaan ollut, sillä lähdin kotiin KOLMEN appelsiinpuun kanssa. Pieniähän ne vielä ovat, mutta kun on pieni asuntokin, niin... Kaksi niistä oli alelaarin puolella, joten ne maksoivat vain 25 euroa kappale. Niissä ei ole valmiita appelsiineja, mutta kummassakin on nuppuja. Isompi niistä tarvitsee vikkelästi lannoitetta, sen lehdet ovat aivan vaaleanvihreät. Siksipä se taisi ollakin alennuksessa. Alelaarin puolella oli paljon kelpoja sitruunapuita, joten jos olet sitruunafiiliksissä, niin kannattaa käydä katsomassa.

Mukana oli myös siskoni, joka on innostunut huonekasveista. Ensimmäistä kertaa ymmärsin edes vähän huonekasvien päälle, kun mukana oli sisko, jonka silmät säihkyivät hirvensarvisaniaisen, nukkumatti-jonkun, elävän kiven kohdalla ja monen muun kohdalla. Erityisen kätevänä pidin kärpäsiä nappaavaa lihansyöjäkasvia. Se oli todella villi!


Sitruunapuut matkasivat saareen kelirikkoveneen kyydissä hinaamalla jäätä pitkin. Takana on railo, joka on auennut tämän päivän aikana. Vielä jäät kuitenkin kestävät kävelyä tässä meidän reitillä.

MULLANVAIHTO SITRUSPUILLE

Istutin pari viikkoa sitten aikaisemmin ostamani puut isompiin ruukkuihin. Rönnblomin kirjassa on hyviä ohjeita sopiviin multasekoituksiin. Minä käytin sekoitus ykköstä, johon tulee 50% istutusmultaa, 15% hiekkaa, 25% rhododendronmultaa ja 10% karkeaa savea. Saven Jaakko kävi kaivamassa maasta, muut ainesosaat tulivat kaupasta. Tosin lisäsin vielä kookoskuituakin joukkoon lisäämään ilmavuutta. Viherpajan myyjälle mainitsin tästä ja hän piti kookoskuitua hyvänä lisänä sekoitukseen. Eivät ainakaan vielä ole kuukahtaneet, päinvastoin olen koittanut ahkerasti pölyttää sitruunapuun kukkia, joita pikkukuussa on ainakin parisenkymmentä. Saas nähdä onko minun pölytyksistä mihinkään. Olen aina aiemmin turvautunut mehiläisten ja muiden pörriäisten apuun.


Ostin puille ihan kunnollisen kokoiset valkoiset ruukut. Toivottavasti viihtyvät!
Evan kirjan mukaan nyt hakemani vaalealehtinen puu kärsii todennäköisesti typenpuutteesta tai raudan puutteesta. Hän suosittelee karjanlannan sekoittamista sitruspuun multaan ja mahdollisesti ensiapuna lannoitetta. Raudanpuutetta helpottaa, kun varmistetaan että maa on tarpeeksi hapanta. Tässä tapauksessa luulen, että kyse on typen puutteesta, jota paikkaan samantien sitruslannoitteella. Ruukun vaihtamisen yhteydessä voisi sitten laittaa lisäksi vähän pollen parasta mullan sekaan. Katsotaan kuinka puun käy!



Mukavia hetki sitruspuiden kanssa!

_______________

Seuraa Saaristopuutarhaa:











12 kommenttia

  1. Aikoinaan kasvatin sitruspuun siemenestä, mutta kyllästyin siihen kun se ei heti tehnyt hedelmää. Olin kärsimätön, mutta toisaalta kirja aiheesta olisi antanut vinkkejä hoitoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika hienoa, että yritit kuitenkin! Minulla ei kärsivällisyys riittäisi. Kun luin, että sitruuna antaa satoa 10 vuoden jälkeen, marssin suosiolla kauppaan... :D

      Poista
  2. Minkä ikäinen sitruuna on kaupasta ostettaessa? Olen sun blogissa eka kertaa ja liityin lukijaksikin. Ois niin kiva jos haluaisit tulla vasta vierailulle Aurinkokujallekkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En huomannut kysyä ikää kauppiaalta. Jos siemenestä kasvattaa, niin sanotaan, että sitruunan saaminen satoikään kestää 10 vuotta. Nämä on toki vartettuja, joten veikkaan paria vuotta.

      Blogisi onkin tuttu paikka, olen siellä ehtinyt jo pyörähtää muutamaankin otteeseen! :)

      Poista
  3. Ihanan eksoottista! Muistan, kun pikkulapsena istutin mandariinista löytämäni siemenen. Siitä kasvoikin pikkuhiljaa n. 35 cm korkea minipuu, mutta sitten unohdin kastella sitä tai jotain muuta meni pieleen ja se kuoli. Viime viikonloppuna istutin kuitenkin uuden mandariinista löytämäni siemenen, toivottavasti sen kanssa onnistun vielä paremmin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wau! Oletpa ollut kärsivällinen kasvattmanaan mandariinia! Minä olen turvautunut ostopuuhun, mutta jos mandariinipuuta ei näy kaupoissa, niin seuraan sitten perässä! :)

      Poista
  4. Onpa upea sitruunapuu. Olen useamman kerran kokeillut sitruunan kasvattamista sitruunoiden siemenistä. Pieniä alkuja olen jopa onnistunut niistä saamaan, mutta sitten ne ovat aina jossain vaiheessa menehtyneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla ei kärsivallisyys riittäisi siemenestä kasvattamiseen. On kiva vähän oikaista ja saada satoikäinen puu samantien. No katsotaan saanko puut pidettyä kengissä, toivottavasti! Tsemppiä mahdollisiin uusiin kokeiluihin! :)

      Poista
  5. Suu vielä sen verran hymyssä, että ei oo maistiaisia sitruunasta otettu :D
    Tilasin kanssa jokin aikaa sitten ulkomailta matalan mandariinipuun siemeniä, mutta ei lähteneet itämään, varmaan vähän liian vanhoja. Muistaakseni sitruksen siemenet pitäisi istuttaa kuukauden kuluessa, siitä kun ne on hedelmästä otettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, totta! On muuten jännä juttu miten iloiseksi puutarhahääräily saa ihmisen. Etenkin jos puuhailee omien mieltymysten mukaan ja omassa tahdissa. Mielenkiintoinen mandariinitietous! Täytyy miettiä siemenstä kasvattamista, jos muualta ei löydy aikuista yksilöä.

      Poista
  6. Hei,

    Mitä kun ei ole mahdollista pitää ulkona sitruunapuuta kesällä (kohta 10v siemenestä, mutta kunnon hoidon aloitin vasta noin vuosi sitten), niin mikä on sitruunapuun valontarve tunneissa kesäisin? Talvella kasvivalot olivat 12/12, mutta mites kesällä? Tarvitseeko pidemmän valojakson?

    VastaaPoista
  7. Sen verran korjaan aloituskappaleeseen, että banaani ei ole puu, vaan jättiruoho. Kasvihuoneessa tuottaa satoa Suomessakin. Sitruuna tarvitsee paljon valoa myös talvella ja alhaisen huonelämmön, joten hakala kotioloissa kasvattaa. Kekkilä myy nykyään ns Välimeren multaa, jossa sitruunakin hyvin viihtyy.

    VastaaPoista