Vaihtelin taimia isompiin ruukkuihin ja silloin näin NE! Kirvat. Niitä löytyi yhdestä munakoison taimesta. Olen kyllä lukenutkin, että munakoiso on kirvojen mielestä todellista herkkua. Tarkistin
muutkin kasvit ja lopputuloksena löysin kolme munakoisoa, jonka lehdillä kirvat pitivät kekkereitään. Ja tosiaan, mihinkään muuhun eivät olleet linnoittautuneet, vain munakoisoihin.
Nämä kolme munakoisoa kävin suihkuttamassa ensin vedellä kirvat pois (liiskasin osan sormilla, yääk!) ja sitten vielä pieni tolusuihkutus päälle. Taimet ovat nyt karanteenissa erillään muista. Katsotaan mitä tapahtuu!
Yksi kirva köpötteli munakoison varrella. Eilisen suihkuttelun jäljiltä ei tänään vielä näkynyt kirvoja, mutta eiköhän niitä taas kohta ole.En ole mikään ötökkäfani ja pakkohan se on myöntää, ettei niiden kanssa pulaaminen ole mitään hauskinta hommaa. Päivä oli alkanut kirvoja vähän isommalla ötökällä. Olin kastellut taimitarhalta tulleet appelsiinipuut vähän reilummin ja laiskana en jaksanut tyhjentää alusastiaa saman tien. Aamulla aluslautasella ui kolmisen senttiä pitkä tuhat jalkaa omaava tyyppi. Ensin luulin, että ötökkä oli hukkunut liikaan veteen, mutta siellä polksutti eteenpäin. Pahoittelin ääneen tyypille, että joutuisin antamaan hänelle kylmää kyytiä. Nappasin ötökän talouspaperiin ja ajatukseni oli juosta pihalle ja nakata ötökkä pakkaseen. No ötökkä lähti tuhannen jalkansa kanssa viilettämään paperia pitkin ja minulla oli täysi työ pitää paperi niin, ettei ötökkä juokse käsiini, edetä vauhdikkaasti pihalle ja yrittää olla kiljahtamatta. Sinne se kuitenkin jäi pihamaalle.
KUKKIA TAIMILAATIKOISSA
Onneksi ötökät eivät olleet ainoita taimilaatikoiden ylläreitä! Chili Piment d'espelette on avannut ensimmäisen kukkansa, samoin kuin minikurkkukin (Baby F1). Bitonto-tomaatti on juuri aloittamassa kukintaa. Hups, tässä täytyy seuraavaksi katsoa pölytysohjeita youtubesta! Onneksi kurkku taisi olla itsepölytteinen ja tomaatti pitäisi hoitua kevyellä varistelulla. Mutta chili, sitä pitäisi kai vähän pölyttää. Jännää!
Chilin kukka on jotenkin tosi kaunis ja hentoinen. Myös muut chilit ovat nupuillaan.
Ämpäriperunat ovat kasvattaneet jo kunnon naatit. Tapahtuukohan mullan alla mitään? Istutin osan perunoista kaislapeitteeseen, mutta ne eivät ole vielä näin pitkällä, vaikka naatit jo näkyvätkin.
Suloinen kurkun kukka on avautunut!
Bitonto-tomaatti aikoo aloittaa tomaattien tuotannon. Koskahan saisi maistaa ensimmäisiä?
_______________
Seuraa Saaristopuutarhaa:
Kirvat ei ole kiva juttu, tai siis ötökät ylipäätään. Ihailen kyllä tuota sinun taitoa kasvattaa kasveja. Mukava nähdä mitä kaikkea satoa pääset keräämään syksyllä =). Ihanaa pääsiäisen aikaa <3!
VastaaPoistaNo katsotaan sitten syksymmällä sadon kohdalla, minkä kasvin kohdalla oli taitoa tai tuuria! 😛
PoistaJa ihanaa pääsiäistä myös sinulle!
Hei ! VOITIT BLOGINI ARVONNASTA LIPUN KEVÄTMESSUILLE HELSINKIIN, ONNEA ! LAITATKO SÄHKÖPOSTIA MINULLE paarynapuunvarjossa@gmail.com niin saadaan lippu matkaan ? T. Eija
VastaaPoista