Uusia ruukkuja!



Myönnetään että on vasta tammikuu. Mutta tässä tulee väkisinkin keväinen olo, kun katselee erilaisissa puutarharyhmissä toisten pitkälle edenneitä taimikuvia ja omatkin ensimmäiset paprikat ja chilit ovat itäneet. Ja niille pikkuruisille pitää tietenkin ostaa ruukkuja!

Kävin töistä kotiin palatessa ihailemassa Bauhausin ruukkuja ja poimin mukaani värikkäitä keraamisia ruukkuja, joita minulla on ennenkin ollut, mutta myös itselleni uudet muoviruukut. Värimaailma on kyllä hyvin samanlainen. Olen selvästi ihastunut murrettuihin, hempeisiin sävyihin.

No, pakko myöntää, ostin myös siemeniä. Olin luvannut etten osta mitään, mutta ei voi mitään. Kai jokainen vain tarvitsee kahta eri lajia pikkuisia kasvihuonekurkkuja, luumunvärisen kirsikkatomaatin, ananaskirsikan ja ruusupapuja? Etenkin jos vähän kaikkea on jo liikaa, eikä ole edes sitä kasvihuonetta, jossa noistakin iso osa sitten kasvaisi. Saappa nähdä mitä kesästä tulee ja mitä keksin taimille!

BATAATTIA ITÄMÄÄN

Löysin Prismasta bataatteja, jotka näyttivät vähän elävämmiltä, kuin aikaisemmin laseihin "istuttamani" bataatti. Pieniä juuria näytti olevan ja kaikenlaisia nystyjä. Nämä bataatit taidan istuttaa ruukkuun, ihan vain katsoakseni miltä itäminen ruukussa näyttää. Hidasta se on ilmeisesti kummalla tavalla tahansa!

Pyöreän bataatin pinnassa näkyy pieniä, harottavia juuria. 

Eräs tyyppi oli sitä mieltä, että kuvaaminen on todella, todella tylsää...

Kun olin saanut ihaaanan ruukkuasetelmani kuvattua, menin heti innoissani ottamaan kuvia ulos kamerasta. Olen aivan noviisi kuvaaja, joten kuvien katsominen koneelta on aina yhtä jännittävää. Havahduin kuvien selailun keskeltä rouskutuksen ääneen. Eiii, Sompa-pentu pisteli menemään juuri sen parhaimman näköisen bataatin kärkeä lattialla. Auts, saapa nähdä itääkö se enää tämän käsittelyn jälkeen vai pitäisikö se laittaa samantien ruokalautaselle.

3 kommenttia

  1. Minunkin pitäisi ostaa uusia muoviruukkuja. Olen luullut, että vielä ei kaupoissa ole kevätjuttuja. Taitaa kuitenkin olla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, siemenetkin tulivat jo jokin aika sitten! Ja kaikkia ihania pieniä minikasvihuoneita yms löytyy. Aika keväistä fiilistä tulee!

      Poista
    2. Joo, siemenetkin tulivat jo jokin aika sitten! Ja kaikkia ihania pieniä minikasvihuoneita yms löytyy. Aika keväistä fiilistä tulee!

      Poista