Siemeniä syysalesta



Tänään minulla oli sellainen fiilis, että pitäisi mennä Plantageniin. Olin varma, että saattaisin löytää jotain kiinnostavaa. Vaisto osui oikeaan ja sain pysähtyä ensimmäisen kerran jo eteisessä. Siellä oli alennuksia kukkasipuleista ja valkosipuleista.


Kukille ei puutarhassani ole nyt kovinkaan paljoa kasvupaikkoja, sillä raksahommien myötä piha on täydellisesti myllätty. Joka paikassa on ajettu koneilla ja vielä ei ole ihan tiedossa mihin näitä kukkasipuleita oikein istutan. Mutta en tosiaan voinut kävellä tarjouksen ohi, istutan sipulit vaikka ruukkuun odottelemaan kevättä.


Tässä ne ovat! Isoimmassa pussissa lukee, että kasvit karkottavat peuroja. Kiinnostaa kovasti! 

Edulliset siemenostokset

Jatkoin matkaa huonekasvien läpi kylmälle puolelle, josta löytyvät yleensä siemenpussit. Niissä oli aikas hyvä tarjous. 10 pussia/10e, 20 pussia/15e ja 30 pussia/20e. Ensin ajattelin, että katselen vähän pusseja läpi, minullahan oli niitä ennestään ihan tarpeeksi (joku saattaisi sanoa että liikaakin?). Jos löytäisin 10 pussia, niin ostaisin sitten ne. Keräsin melko vaivattu 10 pussia ja sitten löysin sen 11. pussin. Enhän minä sitä voinut jättää ottamatta. Joten piti napata mukaan vielä 9 lisää. Siinä kohtaa järkiinnyin ja totesin, etten tarvitse enempää.

Kotona laskin mitä nämä siemenet olisivat normaalisti maksaneet ja pääsin hieman alle 75 euron. Löysin useamman pussin kiinnostavia erikoisuuksia, joiden normaalihinta oli aika kova. Esimerkiksi parsapapu ja sitruunakorianteri ovat minulle aivan uusi tuttavuus. Samoin pari tomaattia, joita en ole aikaisemmin viljellyt. 

Oli pakko purkaa siemenet kasvihuoneella pöydälle ja tutkailla mitä kaikkea tulikaan ostettua. Viimeiset tomaatit otin nyt sisälle punastumaan.

Aurinko vilahti!

Marraskuun 17. päivänä juhlittiin vuoden harmainta päivää. Muut päivät tämän lauantain ympärillä ovat olleet harmaita ja näyttävät sääennusteen mukaan harmailta tästä eteenkinpäin. Lauantaille luvattiin aurinkoa, mutta lopulta päivä aukesikin aika harmaana. Pilvipeite kuitenkin rakoili ja nähtiin sinistä taivasta. Muutaman kerran pilvetkin väistyivät auringon edestä!


Hei aurinko! Tervetuloa huomennakin!!



Hauskaa miten paljon voi ilahtua pikkuruisista siemenpusseista ja sipuleista. Huomenna laitan sipulit multaan. Pusseja olen vähän hypistellyt ja unelmoinut taimikasvatuksesta sekä keväästä. 




______________

Seuraa Saaristopuutarhaa:

Facebook
Instagram









12 kommenttia

  1. Ihania löytöjä olet tehnyt, ja miten edullisesti. Kirjopikarililjaakin sait, se on aivan ihana kukka. Minä istutin tänään sitä neljä pikkupussillista. Suomi on pieni suuri maa, ja tässä sen huomaa - täällä Savon mailla korjasin tomaatit jo yli kaksi kuukautta sitten kasvihuoneesta. Nyt voi kyllä huoletta istuttaa sipulikasveja täälläkin.
    Ihana on tuo sinun kasvihuoneesi, ja näyttää olevan niin loistavalla paikallakin!
    Unelmoidaan keväästä, ei siihen loppujen lopuksi niin pitkä aika ole :) Leppoisaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjopikarililja on kaunis! Jos tietäisin mihin sitä oikeasti laittaisin kasvamaan, niin olisin ostanut useamman pussin... 😊

      Tomaatit leikkasin alas yhtä lukuunottamatta pari viikkoa sitten, mutta unohdin vihreät tomskut kasvihuoneelle. Siinä pystyynjääneess ei kyllä tapahdu mitään. Pitää ottaa sekin alas.

      Kasvihuone on kyllä ihana paikka ja tuo iloa jokaisena vuodenaikana! 😊😊👍

      Poista
  2. Hienot löydöt! Pikkuisen olen kade... ;) Ilmeisesti täällä päin on tarjontaa liian vähän, kun sipulit ja kaikki vähänkään erikoisemmat siemenet häviävät hyllyistä suurimmaksi osaksi jo -30% alessa, jokunen perussipuli ja tavisporkkana saattaa säästyä -50% aleenkin. Mutta eilen saatiin nauttia meilläkin pitkään piilossa pysyneestä auringosta. Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo nyt kävi kyllä tuuri! Ehkä puutarhainnostus on kasvanut sen verran, että sipulit ja siemenet katoavat hyllyistä helpommin.. :)

      Lauantai näytti vähän aurinkoa, mutta sunnuntai se vasta olikin! Meillä paistoi aurinko lähes pilvettömältä taivaalta puolesta päivästä eteenpäin. Aivan ihanaa...!

      Poista
  3. Hyvät kaupat teit ilman muuta ja pelkkää säästöä tuli oikein reippaasti! Muutaman pussukan hain Plantsusta myös kukkasipuleita, siis ihan pelkkää säästöä! Nuo kirjopikarililjat ovat kestosuosikkejani, annan niiden siementää ja kukkia alkaa olemaan jo melko paljon! Kaasvihuoneesi on tosi ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjapikarililjapussi oli kyllä houkutteleva, niin kauniit kukat! Täytyy etsiä niille sopiva paikka, jossa voivat helposti siementää... Kiitos kasvihuonekehuista, tykkään kyllä siitä itsekin niin paljon! :D

      Poista
  4. Laukat ovat meilläkin suosiossa sillä ne eivät kelpaa myyrille. Peuroja ei (vielä) ole pihapiiriin asti tullut, kauhulla odotan milloin nekin saapuvat. Kirjopikarinliljat ovat ihania! Tosin meillä ne kukkivat vain yhden kesän, joskus kaksi. Mutta ostan sitten lisää joka syksy. Täällä Hämeessä oli ensimmäinen syksy etten bongannut juurikaan kukkasipulitarjouksia, osassa oli loppu jo lokakuussa. Joskus olen ostanut (ja istuttanut) vielä marras-joulukuun vaihteessa.

    Tuo teidän kasvihuone on kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuon peurapussin kasvit eivät ole kaikki ihan suosikkejina, mutta se kyllä kiinnostaa, jos peurat jättäisivät ne rauhaan. Ne voi sitten laittaa johonkin aitaamattomaan paikkaan.

      Onneksi täältä löytyi vielä sipuleita. Ja lämmintäkin on ollut, joten vielä ehtii istuttaa. Ensi viikolla alkaa pakkaset, joten sitten alkaa oikeat talvikelit!

      Ja kiitos kasvihuonekommentista! Tykkään siitä kyllä niin paljon! :)

      Poista
  5. Ymmärrän hyvin, ettei siemenpussien ohitse pääse kulkemaan kaupassa:) Tuo kasvihuoneesi on tavattoman kaunis valon osuessa siihen. Kohti kevättä mennään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kummasti ne siemenhyllyt toimivat kuin magneettina rautakaupassa käydessä! Ja sama homma, kun alkuvuonna tulee uudet pussit hyllylle. Ei vaan pysty kulkemaan niiden ohi... :D

      Poista
  6. Tosi hyvät löydöt! Minä hamstrasin siemeniä viime syksyn alesta, mutta tänä vuonna täällä en alennus-siemeniä ole nähnyt lainkaan. Vanhojakin on kyllä jäljellä, joten en välttämättä tarvitsisi niitä yhtään lisää, mutta siltikin niitä olisi kiva vähintään katsella. Hyvää marraskuun viimeistä viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, se on jännä miten periaatteessa ei mitään tarvi, mutta alesta kävelee ulos 10 pussin kanssa! :D Kivaa viimeistä marraskuun viikkoa sinnekkin! Pian on joulukuu, joka menee hujauksessa ja sitten käännytään kevättä kohti! :)

      Poista