Mikä on kun ei kasva!



Olen tässä pohdiskellut, että miten nyt tuntuu siltä, että mikään ei oikein kasva ulkona kasvilavoissa. Muistan kuinka viime vuonna juhannuksena nauratti jonkun juhannus-vieraan tuodessa salaatit mukanaan. Minulla kasvoi jo niin paljon salaattia ja pinaattia, että sen kanssa oltiin oltu jo pitkään omavaraisia. Toukokuussa tapahtui mieletön humahdus, kun parin viikon aikana kasvimaan kasvit venähtivät hurjiin mittoihin!

Tänä vuonna tilanne on aivan toinen. Salaattini ovat todella pieniä, parhaimmat ovat saaneet muutaman lehden aikaiseksi. Lehtikaalia voi jo varovaisesti nyhtää, mutta ei sitä vielä pääse syömään. Punajuuret ja raitajuuret ovat niin surkean pieniä, että ehtiiköhän ne tänä vuonna satoikään ollenkaan. Kaalilavani jumittaa aivan täysin, mutta siitä voin syyttää vain itseäni. Keksin suojata kaalit pienellä muovikasvihuoneella ja toden totta lällättelin sen avulla kaalimadoille. Mutta asiahan ei ollut niin yksinkertainen. Muovihuoneen luukku oli jatkuvasti auki, mutta siitä huolimatta lämpötilat taisivat nousta niin korkeiksi, että kaalit lakkasivat kasvamasta tykkänään. Lehdet muuttuivat violeteiksi ja tipahtivat pois. No, tämä oli hyvä opetus...


Viikko sitten kasvimaalla.


TOUKOKUUN KESKILÄMPÖTILA

Oli pakko kurkata toukokuun keskilämpötilaa Ilmatieteen laitoksen sivuilta ja sieltä löytyi ainakin osittain syy huonolle kasvukeväälle. Toukokuun keskilämpötila oli tänä vuonna yli neljä astetta viime vuotista viileämpi! Pääkaupunkiseudun luvut eivät olleet edes kaikista viileämpiä, vaan isot erot vuosien välillä löytyy vaikkapa Jyväskylästä, jossa toukokuun keskilämpötila oli 5,4 astetta edellisvuotta kylmempi. Hrrrr! Ei ihme, ettei kasvit ole villiintyneet kasvuun! Ja kun kesäkuukin on ollut kylmempi, niin ne eivät ole päässeet kirimään kiinni kasvua.




Meillä on ollut myös todella tuulista ja kasvilavani sijaitsevat sellaisessa paikassa, että niihin käy tuuli todella hyvin. Tuuli riepottelee kasveja, niillä on kylmempi olla ja lisäksi kasvilaatikoiden maa kuivuu nopeammin. Ensi vuonna muistan tämän ja rakentelen niille tuulisuojia...


HERRA JA ROUVA PEURA

Aikaisempina vuosina peurat ovat vain käväisseet saaressa, mutta nyt olemme huomanneet naapureiden kanssa, että ne ovat tosiaan asettuneet asumaan tänne. Se on tarkoittanut aikaisempaa suurempia peuratuhoja. Normaalisti peurat ovat pysyneet poissa meidän pihalta koirien vuoksi. Mutta nyt ne ovat hiipineet myös meille yön suojissa herkuttelemaan. Olen menettänyt niille pinaatit, kaikki mansikat, melkein kaikki herneet sekä osan nuorten omanapuiden lehdistä ja omppujen aluista. Pakko myöntää, että vähän sieppasi, etenkin mansikoiden menetys... Sainkin myöhemmin lukea Kasvin paikka-blogin hyvästä peura-kirjoituksesta, että ne kuuluvat peurojen erityisherkkuihin!


Peurat olivat parturoineet tarkasti kaikki mansikanlehdet. 


Herneet maistuvat niille myös. Herneistä oli jäänyt vain lyhyet nysät. Yksi sokerihernerivistö oli jäänyt niiltä huomaamatta, ehkä siksi, että kyseisen laatikon ympärillä kasvaa korkea rikkaruohoverho! :)


Pinaatti on selvästi nam nam!


TOMATILLO

No, nyt oli selvästi suudehkon puutarhurin päästävä vähän purnaamaan. Heti helpotti! Ja positiivistahan on, että kirvoja tai kaaliperhosia ei ole näkynyt juuri ollenkaan ja jotain satoa tulee kuitenkin aina. Ehkä ne kyssäkaalit ja punajuuretkin sieltä valmistuvat, vähän vain myöhemmin. Ja peurojenkin varalle olen jo keksinyt juonia ja lavalle suojia.

Kasvihuoneesta sain sitäpaitsi ihan uuden maistiaisen, tomatillon! Söin sen hieman liian raakana, mutta voi että miten herkullista se oli! Kyllä niitä makuelämyksiä vielä pääsee nauttimaan!




______________

Seuraa Saaristopuutarhaa:








10 kommenttia

  1. Kyllä, kevät ja kesä on ollut tähän asti aika huono. Niin lomailijan kuin puutarhankin kannalta. Yllättävän paljon kuitenkin syötävääkin saa, salaatti mulla kasvaa hyvin. Vihreistä pavuista ei itänyt ainutkaan. Peurat on aika viheliäinen juttu! Täällä on näkynyt kauriita, mutta ei vielä isompia tuhoja. Nyt ovat siirtyneet metsän suojiin, mutta epäilemättä palaavat.

    Tsemmpiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä viime kevät oli niin hyvä, että vertaus on vähän epäreilu... Kiva kuulla, että olet saanut vähintään salaatin innostumaan! Kyllä se varmasti tääläkin hiljalleen. Idätin juuri uudet pavut, en tiedä ehtivätkö kasvamaan, mutta minulla oli juuri sopivasti siemeniä, niin päätin koittaa. Onneksi härkäpavut sentään kasvavat hyvin!:)

      Pidän peukkuja, että kauriit pysyvät poissa pihaltasi. Itse asiassa meilläkin on kauriita, on vain niin helppo sanoa niitä peuroiksi. Peuroja on näkynyt vain muutaman kerran. :D

      Poista
  2. Täällä khan samoissa tunnelmissa ja ajatuksissa. Tänä kesänä kävi niin että varsinkin kesäkukkien kasvu loppui niin että töks heti kun ne sai istutettua maahan. Ahkeraliisatkin ovta melko ruipeloita vaikka kaiken olen tehnyt niin kuin muinakin vuosina. Kylmää säätä, ja varsinkin kylmiä öitä tässä on kyllä nyt syyttäminen. Koko ajan toivoo että milloin se oikea kesä alkaisi.
    Voi harmitus kun nuo peurat vierailevat teidän pihalla vaikka luulisi nyt metsässäkin syötävää olevan. Jotain hyvääkin voi löytää kylmästä säästä - juurikin nuo kaaliperhoset ja sitten myös hyttyset ja paarmat, niistä ei ole paljon ollut vaivaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tavallaan vähän lohduttaa, että muillakin on samanlaisia hankaluuksia saada kasveja kukoistamaan. Ensin ajattelin, että olenko onnistunut pilaamaan maan vai mikä on pielessä. Lämpötilastoja katsellessa tajusin kuitenkin, että kyllä tässä on nyt kaikilla puutarhureilla vähän hankala paikka!

      Peurojen kanssa olen silti selvinnyt vähällä... Muutamalla naapurillani on aivan upea puutarha kukkineen ja siellä tuhoja on todella paljon. Lavatarhaa on vielä kohtuullisen helppo suojatakin (kunhan jaksaa alkaa rakentamaan!). Ja tuo on kyllä totta, että kovin montaa hyttysenpistoa ei ole tänä vuonna ollut! :)

      Poista
  3. Sama juttu täällä pohjoisessa! Viime vuonna tähän aikaan kukki pihan viimeinenkin nurkka kesäkukkien runsautta. Nyt on esimerkiksi köynnöskrassi jaksanut kasvaa noin 10 senttiä vartta, kukista lienee turha tälle kesälle haaveilla. Osa kesäkukkien kylvöistä on noussut muutaman hassun sentin maanpinnan yläpuolelle, joten silmänilo on nyt täysin taimien, perennoiden ja luonnonkukkien varassa. Toisaalta eri kasvit näyttävät kukoistavan muutenkin erilaisina kesinä, joten aina onneksi jotain ihasteltavaa ilmaantuu. Ja yksikin kukka ajatuksella tarkasteltuna voi antaa saman hurmaantumisen kuin kokonainen puutarha runsautta tulvillaan! Terveiset saareen täältä hyytävän pohjoistuulen ja seitsemän lämpöasteen Raahesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina jotain kasvaa, onneksi! Tänä vuonna vadelmiss on hienosti kukintoja ja alkuja. Nyt mietin kuumeisesti kuuluvatko nekin peurannherkkuihin vai uskaltaako ne jättää suojaamatta. Peurat ovat alkaneet käydä meillä joka yö... onneksi olen ehtinyt suojata aika monet hyötykasvit!

      Poista
  4. Voi itku noita peuroja, kun ovat sinnekin asettuneet. Kokemuksesta voin suositella, että rakennatte kunnon suojat metalliverkosta lavojen päälle. Itse yritin vuosi toisensa jälkeen väliaikaisilla suojilla (rastasverkoilla ja harsoilla tai keppiviritelmillä), eikä ne koskaan toimineet. Ja kun ne löytävät hyvän ruokailupaikan, tulevat ne uudelleen (ja näköjään kertovat kavereilleenkin😁).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkeistä, huomenna metalliverkkokaupoille! 👍😀

      Poista
  5. Tässä on sinulle lisää Ilmatieteen laitoksen säätilastoa. Tästä pystyy kuukausikohtaisesti vertailemaan eri kuukausien poikkeamia keskiarvoista. Ja toden totta: keskiarvojen alle ovat jääneet jo huhti-, touko- ja kesäkuu. Ja nuo hyytävät tuulet! Ilmansuunnat koillinen, pohjoinen ja luode pitäisi poistaa kartalta! Ottaa pattiin, koska mulla on kasvamassa n. 60 avomaatomaatin tainta ynnä muuta kasvia :/

    http://ilmatieteenlaitos.fi/tilastoja-vuodesta-1961

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tuolta kävinkin katsomassa tilastoja. Olen aivan samaa mieltä, että pohjoisen tuulet voisivat loppua ja kääntyä lämpimään lounaaseen (jos nyt on pakko tuulla niin kovaa koko ajan! 😀) Tomaattikasvistosi on kyllä kadehdittava! Minulla on noin 20 kpl ja nekin kasvihuoneessa. Ehkä pari menee nyt pihalle johonkin peuravarmaan paikkaan... 😀

      Poista