Kylvölautta testissä


No onhan sitä jo kaikki puutarhurit kokeilleet, paitsi tietenkään minä, joka olen halunnut upottaa sormensa multaan. Nimittäin kylvölauttaa. Pelkkiä kehuja olen lueskellut ympäri nettiä. Isoimmin kylvölautan hyötyjä on tuonut esiin Chilivaari, jonka blogissa on seikkaperäiset kylvölautan teko-ohjeet.

Yhtenä päivänä oli turkasen kiire, mutta siemenet piti saada itämään, joten päätin pikaisesti kokeilla kylvölauttaa. Päädyin askartelemaan lautan maitopurkista ja teipistä. Kasvualustaksi suodatinpaperi ja koko komeus muoviastiaan odottamaan itämistä. Muoviastiaan siis laitetaan vettä, joka kiipeää suodatinpaperia pitkin kastelemaan siemenet.

Nyt on myönnettävä, että helppoa ja nopeaa oli. Ei tarvinnut sohlata mullan kanssa kuin vasta istutusvaiheessa. Ainoana miinuksena oli, etten tajunnut laittaa siemeniä niin, että suodatinpaperi olisi helppo leikata mukaan istutusvaiheessa. Sain kolmen tomaatintaimen kohdalla juuren poikki, vaikka kuinka irrotin sitä varovasti suodatinpussista. Siemenet itivät todella nopeasti. Liotin toki niitä vuorokauden ennen kylvölauttailua. Tämä systeemi menee ehdottomasti jatkoon, niin paljon se säästi vaivaa ja tilaa idättämisen aloituksessa.



Lauttaan käytin puolikkaan maitopurkin ja suodatinpaperia.


Teippasin maitopurkin toisen pään kiinni, ettei se leviä vedessä.


Koko komeus muovirasiaan ja vettä pohjalle.


En tietenkään muistanut laittaa nimiä suodatinpaperiin suoraan ihan kaikkien siementen osalta, kun innoissani kohkasin siemeniä lautalle. Postit-laput kestivät idätyksen ajan ehjänä.

 Vedessä liotetut purjon siemenet ovat itäneet muutamassa päivässä. Nopeata toimintaa! 


 Kylvölautta tuntui nopealta tavalta saada siemenet itämään! Tomaatit pääsivät vähän pitkänhuiskeiksi, koska en siirtänyt niitä ajoissa valoon.


_______________

Seuraa Saaristopuutarhaa:


8 kommenttia

  1. Onpas kätevä. Pitää kokeilla itsekin. :) Kiitos vinkistä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että sait inspiraation! Monissa ohjeissa lautta oikeasti kelluu vedessä, mutta minulla ei ollut mitään kelluvaa, niin piti tehdä toisenlainen versio. :)

      Poista
  2. Kuulin lautasta tänä keväänä ensimmäistä kertaa ja se mennee kokeiluun viimeistään ensi vuonna :)

    VastaaPoista
  3. Minäkin taidan kokeilla tätä ensi vuonna; kuulosstaa ihan mielenkiintoiselta jutulta. - Löysin blogisi facebookin puutarhablogit-sivuston kautta. Kiva löytää uusia blogikavereita; liityin lukijaksi samantien. Tervetuloa vastavierailulle. - Mukavaa pääsiäisen odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä testaamaan, aika paljon helpottaa verrattuna mullan kanssa touhuamiseen. :)

      Pihakuiskaajan puutarha kuuluukin jo vakiolukemistooni, sielläkin tavataan!

      Poista
  4. Kiitos paljon hyödyllisestä vinkistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa jos tästä oli apua tai inspiraatiota omiin kokeiluihin! :)

      Poista