Purjon kukat








Tänä vuonna pääsin kasvimaille vasta kesäkuun lopussa ja oletin viljelylaatikoiden olevan täynnä alkukesästä kasvaneita rikkaruohoja. Olin osittain oikeassa. Ainakin laatikoiden ympärillä kasvoi villi ryteikkö. Yhdessä laatikossa kasvoi vähän nuoren, vihreän kaislan näköisiä kasveja. Nyppäsin yhden niistä maasta tuhahtaen, että mitähän nämäkin ovat. Ilmaan levisi purjon tuoksu. Hetkinen! Tässä kasvoi viime vuonna purjoja!

Marraskuussa ennen lähtöämme yli puolen vuoden reissuun, olin jättänyt muutaman purjon viljelylaatikkoon. En ollut ehtinyt käyttää niitä. Vielä joulukuussa ne olivat kasvaneet villisti. En tiennyt, että ne voivat olla kaksivuotisia, mutta näin vain on, että purjojen paikalla kasvoi uudet purjot!

Aika pian sain huomata, että purjot aikoivat kukkia. Yritin löytää netistä tietoa purjon kukista, mutta eipä löytynyt kovinkaan paljoa. Sen verran kuitenkin tietoa kerääntyi, että kukat tulevat ilmeisesti juuri toisen vuoden purjoihin.


 
Nuppujen sisällä kasvoi selvästi kukkia. Ja hiljalleen kukat lähtivät avautumaan. Niiden sisältä paljastui vielä vihreä pienten kukkien rykelmä. Kukat kasvoivat yli metristen varsien päässä.


Myöhemmin kukkanuppu muuttui upean violetiksi ja houkutteli paljon öttiäisiä vierailemaan. Mielestäni purjon kukka on todella kaunis ja vielä suurikin! Voisin laittaa näitä vaikka kukkapenkkiinkin, jos harrastaisin kukkapenkkejä.

Käytin kukkanuppuja salaatin päällä mausteena. Ne tuovat salaattiin upean värin ja hyvän purjon maun. Kukat ovat juuri sopivan makuisia, ei liian tiukkoja, vaan hyvä pehmeä sipulin maku. Mielenkiintoista nähdä mitä tapahtuu seuraavaksi. Alkaako kukat siementämään? Siinä tapauksessa jätän muutaman siemenen mullan alle ja katson, jos ne talvehtisivat ja alkaisivat keväällä kasvaa.



Ei kommentteja