Kasvihuoneen kevätkylvöt



Jos talvi ei kerran aio tulla ollenkaan, niin siirrytään sitten kevääseen! Kahden viikon sääennuste näyttää pelkkää plussaa ja alimmillaan mittari käy nollan tuntumassa. Päätin tehdä kylvöt kasvihuoneessa.

Aloitan yleensä tomaattien kasvihuoneviljelyn huhtikuun loppupuolella. Olen kirjoittanut päivän aina muistiin puutarhavihkooni, sillä muuten minulle ei ole asiasta pienintäkään havaintoa. Huhtikuun lopussa tomaatit ovat vielä melko pieniä ja chilejä en ole välttämättä istuttanut samaan aikaan. Niinpä suuressa kasvualtaassa olisi tilaa varhaissadolle. Olenkin kasvattanut siellä satunnaisia sidesalaatteja tai retiisejä, jotka ovat kypsyneet tomaattien väleissä. Tänä vuonna otin toisenlaisen lähestymistavan ja kylvin koko ison kasvulavan täyteen nopeasti kasvavia kasveja. Näistä yritän saada sadon ennen kuin tomaatit, paprikat ja chilit valtaavat tilan.

Edellisen sadon kerääminen

Talvi on ollut niin omituinen, että täällä 1b-alueella pakkasta on ollut kylmimmillään noin -5 astetta. Meri on ollut koko talven auki, mikä on varmasti tasannut lämpötiloja. Niinpä kasvihuoneeseen syksyllä istutetut mizunat, japaninretikat, salaatit ja pak choit ovat edelleen voimissan. Eivät ne tietenkään ole kylmässä ja vähässä valossa kasvaneet, mutta pysyneet hengissä kuitenkin. Niinpä oli aika korjata vähän satoa ennen kuin laittaisin uudet siemenet tulemaan.


Etualalla pilkistää muutama mizuna, keskellä japaninretikat.


Elokuun lopussa kylvetyt japaninretikat ehtivät kasvattaa sormenpaksuiset varret. Paistoin nämä herkkupalat voissa ja tein niistä mizunan, kurkun, omenan ja beanit-härkäpapuvalmisteen kanssa salaatin. Erinomaista! Daikon pääsee ehdottomasti jatkoon ja tänä vuonna isutan sen aikaisemmin!


Uudet kylvöt

Päätin kylvää koko alan täyteen siemeniä. Ne saisivat sitten ponnistaa kasvuun, kun on sopiva hetki. Kolmimetrisen kasvulavan takareunaan tulee huhtikuun lopulla tomaatit, jotka muuttavat kasvihuoneelle ensimmäisenä. Niinpä laitoin takareunaan pinaattia, rukolaa ja mizunaa, joista saa herkullista satoa keskenkasvuisenakin. 

Salaatteja laitoin montaa laatua. Tässä on hyvä testata mitkä salaatit itävät kylmässä parhaiten ja kestävät vaihtelevaa kevätsäätä. Aiemmin olen jo huomannut hyväksi aikaiseksi salaatiksi lehtisalaatti May Queenin. Nyt se sai seurakseen Grand Rapids-lehtisalaatin, jonka nimi voisi viitata nopeaan kasvutapaan. Muita salaatteja olivat lehtisalaatit Lollo Rossa, Black seeded Simpson ja tammenlehväsalaatti, keräsalaatti Oliver ja sideslaatti Little Gem. Herkullisten lehtien vuoksi mukaan pääsi myös mangoldi, komatsuna ja tatsoi. Aivan uusi tuttavuus minulle on ulkomaisesta siemenkaupasta tilattu minutina, joka googlailun jälkeen osoittautui liuskaratamoksi. No nyt on sellaistakin! Liuskaratamon siemenet olivat mikroskooppisen pieniä. Yhteen nurkkaan laitoin pienen alueen tilliä. Olisipahan tillit sitten valmiina uusia perunoita varten!

Juurikkaista tai kaaleista otin mukaan itsestään selvänä kaverina retiisit, jotka ovat huippunopeita. Myös nauriit ovat vikkeliä, joten niillekin tuli oma nurkkansa. Hitaammista päätin testata kyssäkaalin, retikka Red Meatin ja savoijinkaalin. Hauska nähdä mitkä näistä ehtivät maaliin asti ennen tomaattien ja chilien muuttoa!


Jaoin kasvulavan ruutuihin kaislojen avulla ja kylvin yhteen ruutuun aina yhtä kasvia. Lavan perällä kasvaa viinikynnös ja sipuleita. Muutenkin lavassa on vielä hieman mizunaa ja salaattia, mutta ne on nopeasti syöty ennen uutta kasvustoa.



Lava oli aika kuiva ja sitä olisi pitänyt kastella vähän reippaammin. Kun siemenet oli paikallaan, olisi kastelut siirtänyt ne vääriin paikkoihin. Hain pihalta jäätä ja täytin niillä kasvulavan. Ne sulaisivat hitaasti ja kosteuttaisivat maan. Ja varmaan pitävät myös kylmänä hetken aikaa, mutta ei voi mitään!


Innokas apurini oli heti tutkimassa kasvulavan sisältöä. Sompa on saanut napata retikoista lehtiä, jotka ovat sen suurta herkkua. 


Hei, älä sitä syö! Istutin syksyllä lavaan sipuleita, mutta en muista mitä. Epäilen näitä siellä täällä esiinpistäviä alkuja tulppaaneiksi.


Onko sinulla tiedossa hyviä lajikkeita, jotka antaisivat nopean välisadon kasvarista ennen varsinaisen kauden alkua? Lupaan raportoida salaattien osalta, että mikä meni hyvin. Tosin osa siemenistä oli jo pitkälle parasta ennen päivänsä nähneet, joten alkuunlähdössä voi olla senkin vuoksin hankaluuksia. Katsotaan!



______________

Seuraa Saaristopuutarhaa:

Facebook
Instagram


11 kommenttia

  1. Hmmm... täytyypä tosiaan jotain salaattia laittaa kylvöön kasvihuoneeseen täälläkin. Syksyllä kylvetty salaattivuonankaali on kestänyt talven, niin ehkä sitä voisi nyt koekylvää kasvariinkin. Lähdenkin heti ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hienoa! Ja nythän käyn joka välissä kasvarissa katsomassa onko mitään itänyt. Vielä ei näy... 👍😊😊

      Poista
  2. Onnea kylvöillesi.
    Ihana karvakaveri. 😊😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karvakaveri on kyllä tyytyväinen kasvarikävijä, sieltä saa aina herkkupaloja! 😁😁

      Poista
  3. Sinä olet taas ajoissa liikkeellä :). Teillä taitaa pääsääntöisesti lämpötila ulkona olla enemmän kuin meillä, joten miksipä ei kannata kokeilla. Minullakin on muutama tomaatti ja kurkku ollut kasvamassa jo kuukauden, haaveilen saavani niistä varhaista satoa, mutta aika näyttää. Onnea kaikille kylvöillesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olemme 1b-alueella ja tänä vuonna on kyllä ollut lämmin talvi... ja koska meri on avoinna, tasaa sekin lämpötilaa. Mutta siinä missä syksyllä meri toimii lämpöpatterina, niin kevät tulee tänne myöhemmin, sillä meri pitää ilman kylmänä. Toivottavasti kylvöt nousee, vielä ei näy mitään! 😊😊👍

      Poista
  4. Talvikylvö on mielenkiintoista! Teillä siellä etelässä ehtiikin kasvattaa hyvin useammankin sadon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Retiisi oli jo itänyt, muut uinuvat vielä. Saas nähdä ehtiikö saada välisatoa! 😊👌

      Poista
  5. Aika uskomatonta, että olet saanut pysymään nuo muutamat kasvit elossa koko talven! Olet kyllä aikamoinen pro ja mahtavaa, että pystyt käyttämään hyödyksi joka hetken, eli pääset nytkin hyvissä ajoin alkuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noo, en tuosta prosta tiedä... 😁 Talvikasvarissa on sopiva viileää ja kosteaa, siellä välimeren kasvit tuntuvat todella viihtyvän ilman ihmeempiä hoitotoimenpiteitä. Kunhan sähköt ei mene poikki. Sitten käy kuin banaanille, joka kuoli pakkasessa. Mutta on tuo talvikasvari todella kiva! 😊😊

      Poista
  6. Ihana apuri ollut istutushommissa! Itselläkin on vihdoin ensi keväänä edessä kasvihuoneen pystytys. Kennolevyjä ja vanhoja ikkunoita olen ajatellut materiaaliksi. Odotan jo innolla, että pääsee kasvattelemaan kaikenlaista.

    VastaaPoista