Lisävaloa kasveille - pieni kasvilamppuvertailu



Kun päätin laittaa tammikuun ensimmäisinä päivinä siemeniä itämään, tajusin tietysti, että lisävaloahan nämä tarvitsevat. Nyt on testattu neljää eri lisävaloa. Ajattelin kertoa mitä olen lampuista tykännyt noin käytännössä, koska ainakin itse olin niiden kanssa todella kujalla. Eli tässä on ihan käytännön havaintoja ja lopussa vähän kuvia eri valoissa kasvaneista taimista.

Tutustuin tammikuussa ensin netissä siihen minkälaista valoa kasvit ylipäätään tarvitsee ja sen jälkeen aloin katsomaan valikoimaa. Kun on kovin aloitteleva puutarhuri, niin sitä haluaa päästä vähän pienemmällä panostuksella. Niinpä suuntasin ensimmäisenä rautakauppojen valikoimiin.


Tässä on kuva Airamin lampuista. Energiansäästölampun koteloa ei ole enää tallessa.

AIRAM KASVILAMPPU

Ostin ensihätään Airamin kasvilampun, joka on 14w energiansäästölamppu. Siinä on mukavasti sinistä ja punaista valoa, joten se sopii spektriltään myös taimivaiheen jälkeiseen aikaan. (Punavoittoinen valo edistää kukintaa ja sininen valo taas kasvua. Tämä on varmasti yksinkertaistus, mutta olkoon. Ajatuksena ainakin noin.) Se on sitten eri asia riittääkö tässä kasvilampussa tehot kukinnan avittamiseen. Valo on todella vaaleanpunaista ja häiritsi omaa silmää jonkin verran, Jaakon silmiä vielä enemmän. Ulkoapäin kun katselee taloon, niin makuuhuone näytti kyllä täydellisen vaaleanpunaiselta romantiikan tyyssijalta valon ollessa päällä. Lampun hinta on alle 10e.

AIRAM LED KASVILAMPPU

Sitten vaihdoin led-lamppuun. Huh, värisävy muuttui huomattavasti siedettävämmäksi. Valon kyllä erottaa punaiseksi, mutta se ei ole yhtä häiritsevä. Tämä siitä huolimatta, että spektri on pakettien mukaan sama. Jostain tarkistelin näiden tehoja ja 6,5w led-lamppu on kasveille tehokkaampi kuin tuo 14w energiansäästölamppu. Jos näistä kahdesta pitää valita, niin ehdottomasti vähän kalliimpi led-lamppu. Led-lampun tarkkaa hintaa en muista, olisiko 15e?

NELSON 30W KASVILAMPPU

Löysin K-raudasta erittäin mukavan hintakömmähdyksen! Jostain syystä kaunis kasvilamppu (varjostinosio) oli mustana ihan todella halpa ja valkoisena kallis. Niinpä ostin lampun itselleni ja siihen sopivan polttimon myös. Niin Nelsonin 30W energiansäästölamppu muutti meille. Ja nyt valon väri on silmälle erittäin ok! Kotona ei tule yhtään valituksia kolmesta pienestä taimikasvatuspisteestäni.

Nelsonin lampun värispektri on erilainen. Se on tarkoitettu kasvuvaiheeseen ja vaikka välimerellisten kasvien (kuten vaikkapa sitruspuiden, jos jollakin sattuisi sellaisia olemaan, köh köh!) talveltukseen. Lamppu on myös tuntunut tehokkaalta, kasvit viihtyvät hyvin sen alla. Lampun antama ala on aika pieni. Minulla on kasveja noin 50 x 50cm alueella lampun allu ja lamppu on puolen metrin korkeudella kasveista. Tällä lampulla hintaa on noin 16-17e.


Nelsonin polttimo valaisee kasveja itse asiassa Nelsonin lampussa.

LED 300W KASVIVALAISIN

No minkä sille puutarhuri harrastuksilleen mahtaa. Taimia on niin paljon, että ne eivät mitenkään mahdu minun kolmen pikkulampun valaisemille alueille. Pyysin kainosti Jaakolta lupaa laittaa muutaman taimen ja lampun varastoon. Ja hän suostui ilman parempaa tietoa! Tutkin sitten voimakkaampia valoja ja minun mielestäni tämä lamppu oli hinta/W-suhteeltaan paras. Lampun hinta on 199e. Tilaus menemään ja lamppu tuli postiin parissa päivässä. Se oli todella helppo asentaa ja pian veinkin sen varastoon kiikkumaan taimien kanssa. Minulla on lampussa ajastin, joka pitää sen päällä noin 6:00 - 22:00. Jostain luin, että tämä on optimaalisin aika.

Kutsun tätä superlampuksi, koska se todella on sitä. Sillä valaisee 6m2 alueen se on niin kirkas, että huh! Ja valo on hyvin hyvin punaista. Joudun laittamaan valon kiinni aina kun menen kastelemaan taimia tai muuten silmissä on vähän outo tunne jonkin aikaa jälkikäteen.

Sitten vain odottelen poliisia, joka tulee tutkimaan varastosta näkyvää omituista valoa. Josko saaressa olisi aloitettu vähän tuottoisammat viljelyhommat!

Asennus oli niinkin monimutakinen, että johto piti kiinnittää lamppuun ja sitten seinään. Minun lamppuni on katosta riippuvaa mallia.


Kamera hieman liioittelee väriä, mutta kyllä se on punaista valoa... 

MITÄS KASVIT SANOO, NÄKYYKÖ EROA?

Laitoin kahden viikon ajaksi osan taimista varastolle superlampun valoon ja osan Nelsonin lampun alle. Eron taimissa näkee aika selkeästi, etenkin tomaatin, chilin ja latva-artisokan kohdalla. Kurkuissa ei yllätyksekseni näkynyt kovinkaan paljoa eroa. Mutta tosiaan, jos ero on kahdessa viikossa tällainen, niin mitä se on siinä vaiheessa, kun kasveja viedään ulos? Veikkaan että aika paljon enemmän.


Chileissä ero on selkeä. Vasemmanpuoleinen taimi on ollut superlampun alla ja oikeanpuoleinen energiansäästölampun alla. Tosin edellinen pääsi myös isoon ruukkuun viikkoa aikaisemmin, sekin on varmaan vähän vaikuttanut. 


Paprikoissa sisällä kasvanut oli ottanut enemmän pituutta ja oli matkalla honteloksi taimeksi...


...ja punaisessa valossa kasvanut paprika oli kasvattanut enemmän lehtiä.


Tomaatissa minulla oli vähän huonot esimerkit, sillä olin vienyt lähes kaikki taimet varastolle. Niinpä samaa lajiketta ei ollut kasvamassa kahden lampun alla. Sisällä kasvanut taimi on napannut pituutta kurotellessaan kohti valoa. Näin oli myös muutaman muun, erimerkkisen tomaatin kohdalla. Vähän hujopin vikaa.


Vasemmanpuoleinen oli kasvattanut paremmin lehtiä ja oli muutenkin tanakampi. Se kasvoi varastolla punaisen lampun alla.

Tässä on esimerkki tomaatista, joka on viihtynyt oikein hienosti punaisen lampun alla. Taimet ovat pääsääntöisesti tosi tanakoita ja lehteä on kerääntynyt mukavasti. 


Artisokan kohdalla ero oli myös huikea. Punaisen lampun alla kasvaneet venyttelivät lehtiään jo pitkällä ja uudet lehdet olivat jo tulossa. Alan myös ymmärtämään, että olen pulassa 12 latva-artisokkani kanssa. Nehän ehtii kasvaa aivan tuhottoman kokoisiksi ennen istutuksia!
Johtopäätöksenä... Jos on paikka, johon voi viedä jonkin superlampun, niin suosittelen. Jos taas ei ole, niin talon sisälle suosittelen kyllä jotain silmäystävällisempää vaihtoehtoa. Kasvit ovat kasvaneet hienosti myös Nelsonin lampun alla. Aurinkoiseen ikkunaan verrattuna ero on todella suuri siinäkin.




_______________

Seuraa Saaristopuutarhaa:


9 kommenttia

  1. LED-kasvivalain on varmaankin chilinkasvattajat verkkokaupasta?http://chilinkasvattajat.com/product_info.php?products_id=33

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, sieltähän se! Olisin kyllä voinut mainita tekstissäkin, kun tuo linkki näkyy näköjään aika heiveröisesti lopullisessa tekstissä. Nopea palvelu oli! Ja hyvänoloinen lamppu! :)

      Poista
  2. Kiva kuulla, pyrimme saamaan tilaukset matkaan samana tai seuraavana arkipäivänä, koska itse ainakin odotan aina innolla uusia "leluja" ja se on mukava yllätys, kun ei tarvi pitkään odotella, niin kuin monella isolla yrityksellä valitettavasti on.

    VastaaPoista
  3. Kiva kuulla, pyrimme saamaan tilaukset matkaan samana tai seuraavana arkipäivänä, koska itse ainakin odotan aina innolla uusia "leluja" ja se on mukava yllätys, kun ei tarvi pitkään odotella, niin kuin monella isolla yrityksellä valitettavasti on.

    VastaaPoista
  4. Onpa aika vaikuttavan oloinen lamppu, vähän tuollainen kasvivalaisinten mersu :) Olin jo tilaamassa itselleni toista, paljon pienitehoisempaa valaisinta. Nyt jäin kuitenkin harkitsemaan, pitäisikö sittenkin vaihtaa tähän? Laskeskelin jo sähkönkulutustakin, ei tuo ihan mahdoton ole, vaikka melkoisen tehokas lamppu onkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin kyllä suositella! Kivaa on se, että se valaisee ison alueen. En usko että tarvin enää muita lamppuja tämän jälkeen! :)

      (Kunhan on paikka, jossa punainen valo ei häiritse!)

      Poista
  5. Kiitos hyvästä testistä! Hain juuri muutama viikko sitten tietoa kasvivaloista, mutta en silloin valitettavasti päätynyt tänne. Minulla on nyt neljä Airamin lamppua kylvöjäni valaisemassa, toiset taitaa olla ledejä ja toiset noita 14w-lamppuja. Toimivat selvästi jollain tasolla, koska taimet eivät kurota ikkunan suuntaan, mutta hieman hujoppeja ovat ehkä silti. Vähän houkuttelisi tuollainen hieno kasvivalo.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kun on kasvattanut vähän pidemmälle kunnon lampun alla, niin on se kyllä hyvä. Uusimmassa taimipäivä-postauksessa on kuvia tomaateista ja parista chilistä. Mielestäni ne ovat aika hyvän näköisiä taimia. Jos on paikka, jossa voi pitää punaista valoa, niin suosittelen! Mutta nämä pienemmätkin ledit ovat hyviä vähän pienemmälle määrälle taimia. Iloisia taimikasvatuksia!

      Poista
  6. Aurinkolasien käyttö on enemmän kuin suotavaa voimakkaiden ledivalojen kanssa, jos valaisin ei täytä IEC 62471
    Photobiological safety of lamps and lamp systems -standardia. Sininen valo voi aiheuttaa pysyviä silmävauriota.
    http://www.piiloset.fi/seis-siniselle-valolle/
    http://www2.uef.fi/documents/1110526/1357930/LED_Edut-riskit_koulutusmateriaali/70907847-ae1b-4c98-85af-038c9b9404c6
    http://www.ledsmagazine.com/articles/print/volume-8/issue-10/features/led-based-products-must-meet-photobiological-safety-standards-part-1-magazine.html

    VastaaPoista