Ahkera muurahainen


Tänään tein kasvihuoneella  hommia. Kastelin toisen sivun penkkiä, kun silmäkulmasta huomasin mullassa kiinnostavaa vipinää.


Se oli muurahainen ja täytyy sanoa, että se oli kyllä periksiantamaton. Muurahainen oli napannut leukojensa väliin hyttysen näköisen ja kokoisen tyypin. Ja hyttynen oli vielä hengissä. Se veti jalkojaan suppuun muurahaisen raahatessa sitä pitkin multaa eteenpäin. Miten muurahainen on voinut yllättää lentokykyisen hyttystyypin näin pahasti? Vai onko se ollut puolikuollut jo valmiiksi? Sanon  hyttystyyppi, koska en oikeasti tiedä mikä se on, mutta kokonsa puolesta voisi vastata tätä inisijää.








Hyttynen on huomattavasti isompi kuin muurahainen. Onkohan muurahaisella samanlainen fiilis, kuin minulla, kun kannan 50 litran Kekkilän puutarhamultasäkkiä. Välillä tuntuu, että sekin vastustelee kaikin voimin!

Tuletkos sieltä! Kuvat ovat vähän suttuisia, sillä huoneessa oli loppupäivästä vähemmän valoa ja nämä tyypit ovat niin pieniä.

Muurahaista pidetään usein hankalana tyyppinä, josta yritetään päästä eroon. Keväisin facebookin ryhmissä kysytään neuvoa muurahaisten häätämiseen. Mielestäni niistä ei ole ihan niin paljon haittaa isoissa kasvualustoissa. Ruukuissa ne sen sijaan ovat hankalia, sillä ne tekevät liikaa käytäviä juurten ympärille ja juuret eivät saa vettä ja ravinteita imettyä. Isossa kasvulavassa en kuitenkaan ole huomannut hirveästi haittaa. Yritän pitää lavan tasaisen kostena, mikä karkottaa ylenmääräiset muurahaismäärät. Ehkä niistä on jopa hyötyä? Ehkä tämänpäiväisen pikkumurkun saalis olikin jokin kiusankappale? Kuka tietää, onko teillä kokemusta asiasta?











Siivottu kasvihuone. Kuva mukana, ettei muurahainen näyttäytyisi ainoana ahkerana tyyppinä kasvarilla! Siivottu on ja syksyn taimia koulittu!



______________

Seuraa Saaristopuutarhaa:

Facebook
Instagram





Ei kommentteja