Kevään merkkejä kasvihuoneella


Kasvihuoneen lämmössä alkaa näkyä kevään merkkejä, vaikka yöt ovat olleetkin pakkasella. Eikä vain lämmitetyssä pikkukasvarissa kasvihuoneen sisällä, vaan myös kylmän kasvihuoneen puolella. Käyn joka päivä tarkistelemassa talvehtineita ruukkuja ja uusia kylvöjä. Aina välillä joku purkki saa hymyn aikaan, kun mullasta pilkistää pikkuinen taimen alku!



Portulakan punaiset alut on kylvetty kasvihuoneen kasvualtaaseen 11.3. Oikeasti olin kuvaamassa niiden takana pilkistävää sidesalaattia, mutta makrolinssillä tiiraillessa huomasin yhtäkkiä portulakat. Yllätys oli mukava!


Kylvin kasvualtaisiin 18.3. myös aikaisia hernelajikkeita, eli sokeriherneen Early onward ja silpoherneen Meteor. Osa niistä on jo itänyt ja noussut mullasta. 


Ensimmäiset kukkasipulini! En muista yhtään mitä ne ovat. Ostin Plantagenista jostain mega-alesta sipulisekoituksen, jonka päällä oli "Ei kelpaa peuroille"-merkintä. Jännä nähdä mitä sieltä kasvaa! (Ja kuinka tiheään olen nämä oikein laittanut??)


Olin melko varma, että parvekelaatikoissa talvetetut mansikat heittävät veivinsä mullan jäätyessä, mutta näköjään ne ovatkin sitkeämpää sorttia. Pitäisi istuttaa mansikat uudelleen korkeammalle, nyt multa on painunut ja juurilla on aika vähän tilaa.

Lämmitetyn talvikasvihuoneen suojissa lehtikaali on alkanut kasvaa ja lähestyy sellaista kokoa, että kohta nipsaisen ainakin osan salaattiin!



Latva-artisokkien  talvehtiminen ja kylmähoitoa ötököille

Yritin talvettaa kahta latva-artisokkaa, mutta onnistuin näköjään vain yhdessä. Ainakaan toisessa ruukussa ei näy minkäänlaista elämää ruukussa talvehtineiden mansikoiden lisäksi. Talven yli selvinnyt artisokka onkin sitten hyvän näköinen. Sillä on voimakkaan näköiset lehdet ja kasvua tulee hyvää vauhtia.

Mutta jos päättää alkaa talvipuutarhuriksi lämmitetyn pikkukasvarin avulla, saa myös lämpöisen ilman ongelmat. Ensimmäiset kirvat bongasin jo jokin aika sitten, mutta niitä oli vain muutama. Luulin saaneeni ongelman haltuun ennen kuin se aivan lähtee lapasesta, mutta olinpas väärässä! Eilen huomasin, että molemmat talvehtineet mansikkaruukut olivat täynnä kirvoja. Bongasin kirvat illalla ja päätin koittaa kylmähoitoa. Yöksi oli luvattu pakkasta 6-8 astetta, joten jätin mansikka/latva-artisokkaruukut kasvihuoneen kylmälle puolelle.

Pakkasta olikin enimmillään vain -4,5 astetta, mutta se näytti auttavan kirvoihin. Ainakaan ne eivät liikkuneet enää sinne tänne. Niitä tulee varmasti lisää, mutta ainakin saatiin aikaan pieni kannan hidastuminen.


Pinkissä ruukussa kasvaa talvehtinyt latva-artisokka, joka on lehdiltään jo oikean näköinen ja kauniin harmaa. Pikkuruukussa kasvaa tämän vuoden kylvöjen paras yksilö. Sekin on ihan hyvin vauhdissa. Hauska nähdä onko sadossa eroa. Viime kesänä en tosin saanut latvista edes kukkimaan.



Tässä sitä odotellaan kevään etenemistä. Viime vuonna tähän aikaan ihastelin jo raparperin alkuja lavapuutarhassa. Tänä vuonna rytmi on vähän hitaampi!



______________

Seuraa Saaristopuutarhaa:

Facebook
Instagram


2 kommenttia

  1. Uulalaa, ihanaa kasvua! Meilläkin jo mansikat kasvavat ja kaikki vihertää hienosti. Or not! Lunta riittää vielä piiiitkäksi aikaa. Mutta ei vaivuta epätoivoon, perästä tullaan <3 Ihana päästä kuitenkin katsomaan kasvun ihmettä näin virtuaalisesti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, saatan olla nyt vähän etuajassa, mutta kun jäät lähtevät, viilentää kylmä meri kevättä. Silloin muut saa etumatkaa kiinni! 😊👍

      Poista