Sininen peruna ja kumppanit



Vappuna päätin, että on aika istuttaa ensimmäiset perunat. Olin jo kasvatellut niihin parin viikon ajan ituja, mutta kovin pieniksi jäivät idut ennen istuttamista. Tänä vuonna istutan neljää eri lajia.


SIIKLI

No tämähän nyt vain on hyvä perusperuna! Tykkään sen mausta ja kasvatin sitä myös viime vuonna. Siikli pääsi siis jatkoon. Siikli on syysperuna, mutta jostain syystä, jota en ihan itsekään tajua, niin istutin Siiklin tänä vuonna ensimmäisenä. Kaiken järjen mukaan olisi pitänyt laittaa maahan jokin varhaisperunalajike. No, oli vähän kiire vappuna, joten ehkä siinä ei ehtinyt tarpeeksi pohtia mitä on tekemässä!



"Oot liian pieni, jos oot kyykyssä sen lavan takana. Voitko silleen nousta ylös, mutta ei kokonaan, vaan puoliksi?" Aaargh, puutarhurin jalkalihakset eivät kestä tällaisia poseerauksia kahta sekuntia pidempään!! Alkoi naurattaan aika paljon!


Laitoin pottujen päälle ensin multaa ja lisäksi vielä hyvän tukun rakkolevää, jota on nyt noussut rannalle isoina lauttoina. Rakkoleväpeitto lämmittää kylminä öinä.


JUSSI

Varhaisperunaksi hommasin tänä vuonna Jussia, joka on uusi Suomessa kehitetty lajike. Jussia on kehuttu niin paljon artikkeleissa, että päätin heti ostaa sitä, kun näin lajikkeen myynnissä. Sen pitäisi olla Timoa satoisampi, tehdä sileämmät ja puikulammat mukulat. Tämän lisäksi sitä on kehuttu herkulliseksi. Odotan mielenkiinnolla makuelämystä!


MOZART

Mozart on kaunis, punainen uuniperuna. Kasvatin sitä viime vuonna ja se oli niin hienon värinen ja hyvän makuinen, että pääsi heti jatkoon. Tänä vuonna istutan sen johonkin paremmalle paikalle, sillä perunat olisivat voineet kasvaa isommiksikin uunipottukäyttöä silmällä pitäen. Ne olivat kuitenkin vähän kuivassa paikassa ja saatoin unohtaa kastelunkin silloin tällöin.


Herkullisen väriset Mozar-perunat viime vuoden sadosta.


BLUE KONGO

Oli pakko saada vielä yksi erikoisuuskin mukaan perunankasvatukseen. En ollut koskaan edes kuullut sinisestä perunasta, saati sitten maistanut. Mutta kun luin siitä jostain blogista tai puutarha-artikkelista, olihan sitä nyt pakko ottaa testattavaksi! Olen pitänyt Kongoa ja Mozartia vielä pimeässä ja viileässä, sillä ajattelin ettei niiden tarvitsisi vielä kasvattaa pitkänhuiskeita ituja. Aikomuksena oli istuttaa ne vasta myöhemmin ilmojen lämmettyä. Mutta vielä mitä! Peruna oli kasvattanut pitkät idut pimeässä pahvilaatikossa. Nyt ne pääsevät ripeästi valoon kananmunakennoon katselemaan maailmaa!


Tämän tyypin idut olivat niin sopivasti kädet, etten malttanut olla kynäilemättä!


Halkaisin yhden perunan. Ja tosiaan, se on sininen! 


Näillä potuilla mennään kesää kohti! Vähän jäin arpomaan, jos ottaisin vielä parsaperunaa, se näyttää niin herkulliselta. Mutta määräänsä enempää perunoita ei vain mahdu kasvamaan, joten päätin tyytyä neljään lajikkeeseen. Lisäksi osa perunoista on jättimäisissä kolmen kilon pusseissa, joiden piilottamisessa on lavatarhurilla jo ihan haastetta.

Onkos muilla erikoislajikkeita tai muuten vain rakkaita lajikkeita, joista tulee aivan parhaat perunat? Kuulisin mielelläni vinkkejä ensi vuotta varten!


______________

Seuraa Saaristopuutarhaa:


6 kommenttia

  1. Siikliä minäkin laitan joka vuosi, se on suosikkimme. Viime vuonna sain tuttavalta lilan värisiä perunoita kokeiltavaksi ja ne olivatkin aikas veikeitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotan vähän, että pääsisin laittamaan lilat potut esimerkiksi salaattiin väriä tuomaan. Myös ruokailijoiden ilmeet kiinnostaa! :D

      Poista
  2. Jazzy ensikesänä vielä Siiklin sijaan. Nam;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän en ollut törmännytkään! Heti piti googlata ja näyttääpä aika hyvältä (ja aikamoisia satolupauksia!). Siemenperunoita pitäisi myydä ihan pikkupussissa, niin olisi helpompi laittaa vähän useampi lajike kokeiluun! :)

      Poista
  3. Hei, mistä ostat taimia tai perunoita? Viime keväänä huomasin, että olit tilannut jopa Savonlinnasta. Paikkakunnallani on vähän yksipuolinen valikoima, joten kaipaisin vinkkejä toimittajista. Hyviä taimien istutusilmoja odotellessa viikonloppuja saaristoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä vuonna ostin siemenperunat siemenkauppa.com:ista samalla kun tilasin tammikuussa kaikki muutkin siemenet. Perunoiden toimitus oli muistaakseni huhtikuun alkupuolella, joka tapauksessa sitten kun oli vähän lämpimämpää.

      Tänä vuonna tilasin muutamia taimia Viherpeukaloilta. Ne tulivatkin juuri toissapäivänä (jeejee!) ja nyt oli kyllä todella hyvän näköiset taimet. Ostin tyrniä, karhunvatukan, kiivin ja muutaman glen amble-vadelman. Kaikki näyttivät hyvinvoivilta ja olivat astiataimia, mikä on minulle etu, kun ei ole ihan kaikki kasvupaikat valmiina. Taimet oli myös pakattu hyvin. Toivottavasti löydät hyvän taimien ostopaikan! :)

      Ps. Jos joku näkee Espoossa ananaskirsikan taimen, niin hep, voi ilmoittaa! Minä tarvitsen, eivät lähteneet siemenestä tänä vuonna ollenkaan...

      Poista