Kevät etenee ja kuinka melkein pilata taimet


Löysin tomaateistani ensimmäisen tomaatinalun! Riemukas hetki ja aloin heti laskemaan koska saa maistiaisia. Ehkäpä kesä-heinäkuun vaihteessa pääsen maistamaan Bitonto-kirsikkatomaattia. Olen pölyttänyt tomaatteja napauttamalla runkoa ja parina päivinä vienyt hetkeksi ulos aurinkoon tuulipölyttymään. Toivottavasti useampi kukka on pölyttynyt ja alkaa tuottamaan satoa!

Ympäri pihaa löytyy merkkejä kevään etenemisestä. Ehkä vähän liiankin innokkaasti olen kevättä edistämässä kasvimaalla, mutta en vain malta odotella vielä kuukautta. Valmistelevina hommina olen rakennellut lavoja paikalleen ja kaivanut merestä mutaa ja rantaan ajautuneita leviä penkkeihin. Pakko on kuitenkin vähän istuttaa ja kylvääkin. Tänään melkein jo päätin istuttaa muutaman perunan, mutta kaipa oikeasti on vielä liian kylmä. Kannelliseen lavaan laitoin jo salaattia, lisää porkkanoita ja kirveliä itämään.


Laitoin kaupasta ostetun salaatinnysän kannelliseen lavaan kasvamaan. Se alkoi tekemään todella nopeasti lehden alkuja!

Saaristolaissipuli, jonka lehdet maistuvat valkosipulille, on alkanut tosissaan puskea vartta. Sille on selvästi sopinut oleskelu lavassa kannen alla.


Sisällä appelsiinipuu on alkanut kukkia. Siinä on yhtään liioittelematta noin 50 kukkaa. Osa on ruvennut aukeamaan, joten toimin kevätpörriäisten sijaisena vanupuikon kanssa.

Krookukset ovat karanneet edellisen omistajan kukkapenkistä ja niitä ilmestyy vähän minne sattuu. Krookus on kyllä tosi kaunis!
 AINA EI MENE IHAN PUTKEEN

Tein tämän myös ensimmäisenä taimikasvatusvuotena ja yhtään en oppinut. Taimien karaiseminen pitää tosissaan aloittaa varovaisesti. Tottahan minä käräytin muutaman tomaatin kuumana päivänä suorassa auringonvalossa. Ajattelin että ne olisivat jo sen verran ulkoilleet, että olisivat kestäneet.

Mutta pikkuiset aurinkovahingot parissa tomaatissa on vielä ihan siedettävää. Minulla on pääosa taimista varastolla paremman lampun alla. No, siellähän on alkanut olla aika lämmin ja olen koko ajan vähentänyt patterin lämpötilaa, kunnes se oli jo ihan nollissa. Tästä minä fiksuna ajattelin, että vissiin lamppu lämmittää sen verran, että pikkuvarasto pysyy lämpinämä. Viikon päästä ihmettelin miksi muutaman tomaatintaimet ovat rullanneet lehtiä. Normaalisti se viittaisi liikalannoitteeseen, mutta olin lannoittanut todella vähän, joten luulin sen johtuvan liikakastelusta. Olin kipannut kasveille vahingossa vähän reilummin vettä.

Pari päivää sitten kävin varastolla katsomassa kärsiviä taimiani ja silloin tajusin. Varastossa oli KYLMÄ. En ymmärrä miten en ollut aiemmin asiaa rekisteröinyt! Varastossa ei ollut enää edes lämpömittaria, koska olin vienyt sen kasvimaalle. Toin sen takaisin ja karu totuus osoitti 7-8 asteen lukemia. No niin, eli taimiparkani olivat värjötelleet liikakasteltuina aivan sietokyvyn rajoilla olevissa lämpötiloissa. Ei ihme, ettei vesi oikein maistunut! Taisin tässä menettää isoimman chilini, joka riiputtaa melkein jokaista lehteä. Luulen, että muut selviävät, mutta tuli varmaan aikamoinen paussi kasvamiseen. Että sellaista, kaikkea sitä voikin mokailla täällä puutarhuroidessa! Mutta onneksi kevät etenee ja päivä päivältä ollaan lähempänä lämpimiä öitä!



Tässä näkyy, kuinka tomaatintaimen lehdet ovat ottaneet hittiä auringon valosta. Taimi voi kuitenkin muuten ihan hienosti.

_______________

Seuraa Saaristopuutarhaa:


18 kommenttia

  1. Taimien karaisu on ihan mahdotonta puuhaa! En ymmärrä miten sen kanssa voi pysyä maltillisena ja jaksaa oikein muutaman viikon ajan rauhallisesti lisätä ulkoiluaikaa.
    Tomaatin alku on ihan huippu löytö. Itselläni on vasta viiden sentin mittaisia tomaatintaimia nousemassa kylvölaatikoista :)
    Mukavia hetkiä hyötyviljelyn parissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, ihanaa että joku muukin on samaa mieltä tuosta karaisusta! Nuo minun isommat tomaatit on laitettu tammikuun lopulla ja ne ovat kasvaneet tehokkaan lampun alla. Muutamasta on kasvanut jo tosiaan kunnon pensaat. :)

      Poista
  2. Ihanaa kun appelsiinipuusi kukkii, haluan tuollaisen :D!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lyhyen kokemuksen perusteella suosittelen kovasti!! Niitä oli puoleen vintaan Vantaalla jollain taimitarhalla (nimi löytyy muutamia postauksia taaksepäin). Tuo kukkiva oli -50% alessa, eli 25€. Oli vähän väritön, mutta nyt muutaman lannoituksen jälkeen oikeun pirteä! <3

      Poista
    2. Apua näitä kirjoitusvirheitä! Minä, iphone ja kirjoittaminen ei kyllä olla hyvä kombinaatio! 😂

      Poista
  3. Teillähän on jo kevät! Niin ihanan keväisiä kuvia. Samaa mieltä, taimien karaisu on aika vaativaa puuhaa. - Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se kevät hiljalleen tulee! Ehkä noissa kasvilavoissa eniten näkyy kesää. :) Toivottavasti sinunkin viikonloppusi oli mukava!

      Poista
  4. No voihan mähnä, eihän sitä aina voi ajatukset olla ajantasalla. Parempaa onnea jatkokasvatukseen, ja olethan saanut uurastuksesta jo hienon palkkion, ensimmäisen tomskun <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, ensimmäinen tomaatinslku oli hieno ylläri! 😀 Ja varmasti suurin osa lähtee taas kasvamaan pienen kylmän jakson jälkeen. Ja tulipa karaistua taimia Suomen kesää varten! 😂

      Poista
  5. Pakko kysäistä tuosta "saaristolaissipulista". Onko ihan oikeesti jotain paikallista kantaa, eikä tämä kiinansipuli, tai karhunlaukka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kysymys, en tiedä! Sain kasvin naapuriltani tarinan kanssa pari vuotta sitten ja mieleen on jäänyt kertomus saaristossa viljellystä sipulista. Joku luostarikin tähän liittyi? Hehe, nyt ollaan kyllä ohuella jäällä, minun täytyy kysyä häneltä uudestaan kun nähdään.. 😂

      Poista
    2. Katselin vielä kuvat ja karhunlaukka se ei ole. Mutta voisiko se olla kiinansipuli? Täytyy tosiaan kysyä naapurilta ja odotella kukintoa. Siitäkin varmaan tunnistaa! 😊

      Poista
  6. Bongasin blogisi Meidän mökki ja kaupunkikoti -kommenteista. Seuraavat hetkoset kuluvatkin blogiisi tutustuen. Itse harrastan ruukku- ja laatikkopuutarhaa karulla pikkuisella mökkiaarellamme, Saimaalla. Sielläkin maisemat ja olosuhteet ovat merellisiä, joten haasteita riittää. Kiva päästä mukaan blogisi elämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla blogistasi! Saaristojutut kiinnostaa aina ja seuraavaksi tutustun ruukkupuutarhaanne! 😊

      Poista
  7. Voi tuota kasvun ihmettä! Hauska päästä seuraamaan ammattilaisen
    vinkkejä hyötypuutarhaan liittyen.
    Löysin tämän mielenkiintoisen blogin ihan äskettäin, tulin ja jäin.
    Tervetuloa vastavierailulle Turun saaristoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ammattilainen en ole kyllä millään tasolla. 😀 Tämä on toinen kunnollinen kesäni kasvimaalla! Ja ilman muuta Turun saaristo kiinnostaa. Perheeni mökki on Iniössä, joten ne ovat ihania lapsuusmaisemia. 😍

      Poista
  8. Eikö olekin niin, että päivittäin pitää tehdä monta kierrosta puutarhassa tarkistamassa, näkyisikö uusia kasvipiikkejä työntymässä mullan sisältä. Tulppaanien alut tekevät minuun aina vahvan vaikutuksen. Niissä näkyy aina kasvun voima. Ihania kuvauksia blogissasi ja saaristo on niin kiehtova elementti sisämaan asukille. Tervetuloa blogikylään sivuilleni. Meillä odotellaan vielä loppujen lumien sulamista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Vaikka tietää, ettei päivässä ihmeitä tapahdu, niin pakko on tarkistaa! Kiva kuulla, että saaristo kiinnostaa ja ilman muuta tulen vastakyläilylle! 😀

      Poista