Parsajuurakko postista



Viikonloppuna koitti odotettu päivä, kun sain postista ilmoituksen, että parsajuurakko on saapunut ja pääsi vielä hakemaankin sen. Intoni määrästä olisi ollut vaikea kuvitella, että suhteeni parsaan alkoi aikanaan vähän nihkeästi. Nimittäin tölkkiparsalla. Äiti oli välillä kokeilunhaluinen ja laittoi niitä pizzaan. En minä niitä vihannut, mutta en varsinaisesti rakastanutkaan. Joten myöhemmin, kun tuoretta, keitettyä parsaa alkoi saada kausituotteena kaupoista, en voinut ymmärtää mitä ihmiset oikein kohkasivat. Valkoista vähän mautonta höttöä, josta jäi suikaleita hampaiden väliin? No, sitten maistoin parsaa ja siihen loppui ennakkoluulot.

Viime kesänä huomasin, että parsaahan voi kasvattaa Suomessakin. Opin tämän ystäväni puutarhassa, jossa maasta törrötti kauniita parsan alkuja. Oi ja nam, näitä piti saada. Kävin heti nettisivujen taimistoja läi, mutta parsajuurakot oli joka paikasta loppu. Päätin odottaa ja olla ajoissa tänä vuonna. Parsaahan voisi kasvattaa siemenestäkin, mutta jos juurakosta kasvattaessa sadonkorjuuseen joutuu odottamaan kolme vuotta, niin en edes uskalla ajatella kuinka pitkään siinä menee pikkusiemenistä istuttaessa.


Availin parsalaatikkoa laiturilla upeassa ilta-auringossa. Ja siellä niitä oli! Osa parsajuurakoista oli itänyt!

 Jos näytti parsapussissa ihanalle, niin ei ollut vikaa muissakaan näkymissä...!


KASVILAVAN TÄYTTÖ

Odotetut juurakot saapuivat siis viikonloppuna ja tänään täytin niitä varten viikonloppuna kasaamani kasvilavan. Käytän kahta lavaa päällekkäin, joten jos täyttäisin sen täysin mullalla, saisin sitä kulumaan puoli kuutiota per lava. Se olisi vähän turhan tyyristä, joten olen ottanut tavaksi hyötykäyttää ympäristön antimia. Keräsin lavan pohjalle kaislaa tuomaan ilmavuutta. Seuraavaksi hajukkain työvaihe, eli mudan kaivaminen merenpohjasta. Meillä on yhdessä paikassa matala ranta, johon on vuosien varrella maatunut kaislaa ja muita kasveja. Tai hajusta päätellen ne eivät ole maatuneet, vaan lähinnä mädäntyneet. Kaivan tuota pintakerrosta lapion syvyydeltä kasvilaatikoihin. Olen antanut itseni ymmärtää, että mudassa saattaa olla jopa ravinteita. Olen laittanut sitä kerroksittain kaislan kanssa, ettei muta tiivistyisi kivikovaksi kerrokseksi laatikon pohjalle kuivuessaan. Näiden luonnontuotteiden päälle kasaan sitten nelisen säkkiä multaa tarpeen mukaan.



Kaislaa löytyy rannoilta niinsanotusti riittävästi.

Kaisla poljetaan lavan pohjaan.


Ensiluokkaista, harmaata ja hiekkaista mutaa. En ole jaksanut nyppiä mudasta juuria pois, joten joskus lavassa kasvaa eksoottisia rikkaruohoja, kuten kaislaa ja jotakin kortetta. Mutta ne ovat niin yksittäisiä, eivätkä viihdy kauaa multapenkissä, etten ole jaksanut irrotella isojakaan juuria.


Parsa viihtyy hiekkaisessa, ravinteikkaassa mullassa, joten sekoitin mullan joukkoon jäljelläolevan hiekkapussini. Enemmänkin olisi voinut laittaa, mutta minkäs teet, kun ei ole. Heppalanta on loppu, joten käytin viimeiset kanankakkarakeet lannoitteeksi.
Parsapenkin parsat ovat nyt liian tiheässä. Kasvien välillä pitäisi olla yli 30 cm, mutta katsotaan jos ne kaikki eivät lähde liikenteeseen, niin järjestelen ne sitten uudestaan. Tai jos kaikki kasvavat hienosti, niin ehkä teen toisenkin parsalavan? Joka tapauksessa, täältä tullaan parsakevät 2019!


Ei kommentteja