Sitruunapuu kukkii

 Pelkäsin vähän, että ostamani sitruuna- ja appelsiinipuu eivät ehkä viihdy hoidossani. Niillä on aika vähän valoa, vain yksi 30W kasvilamppu tukenaan ja senkään valospektri ei ole aivan optimaalinen. Sitruunapuussa oli valmiiksi kukkanuppuja ja nyt yksi niistä on auennut kukkaan! Tästä voisi päätellä, että sitruunapuu on ainakin kohtuullisen tyytyväinen hoitoonsa.



Kukkanuppuja oli vielä monta kappaletta, joten jos hyvin käy, on pian nähtävillä useampikin sitruunankukka!














Nuppu on todella kaunis ja siinä on hento roosan väri. 

Vaikka sitruunan kukkaa ei ehkä voi väittää kaikkein näyttävimmäksi, niin on se silti tuollainen hennon kaunis!
Kävin viime viikonloppuna venemessuilla ja löysin sieltä yllättäen puutarhakirjan. Ihan huippujuttu,
sillä olin juuri miettinyt, että pitäisi alkaa etsiä kirjaa netin antikvariaateista. Mutta eipä tarvinnut, sillä Eva Rönnblomin Sitruunahedelmiä omasta puusta ja puutarhasta löytyi messuilla olleen kirjakauppiaan hyllystä! Mikä yhteensattuma! Kymppi vaihtoi omistajaa ja minusta tuli iloinen sitruunakirjan omistaja.

Eva on siis kasvattanut sitruspuita näillä leveysasteilla, joten kirja on todella hyödyllinen hoito-ohjeineen. Mutta myös koukuttava. Nyt haluan nimittäin ehdottomasti mandariinipuun... Kirjassa käsitellään jokainen sitruslajike kerrallaan ja niille on yksilölliset hoito-ohjeet meidän oloihin. Nyt tiedän esimerkiksi, että ruukun vaihto suurempaan kannattaa tehdä tässä kevään aikana. Täytyy ihan miettiä minkälaisen ruukun ostaisi. Voisiko sitruuna ja appelsiini viihtyä isossa Airpotissa? Airpot voisi tsempata juuriston kasvua mukavasti. Eihän se kovin kaunis ole, mutta ainahan siihen voisi ostaa nätin suojaruukun. Joten ruukunostohommia seuraavaksi!


_______________

Seuraa Saaristopuutarhaa:







4 kommenttia

  1. Ihanaa että kasvi viihtyy ja alkaa kukkimaan. Tämä on minulle sellainen alue, jota en osaa, sillä saan kaikki kasvit kuolemaan =D. Mutta rakastan kasveja ja ihailen ihmisiä jotka osaavat niitä hoitaa. Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, en ole kyllä tässä mikään ammattilainen... Innostuin kasvatteluista pari vuotta sitten ja yhä enemmän vain kiinnostaa erilaiset kasvit! :)

      Poista
  2. Itselläni noin metrinkorkuinen sitruunapuu joka viihtyy kesät grillikatoksessa ja jonka leikkaan syksyisin ennen sisälle vientiä.Puu kukkii joka vuosi ja tekee n.7 sitruksen sadon.Lannoitus on A ja O.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No aika hienoa saada tasainen sato, onnittelut! Olen vannonut, että seuraavalla kasvukaudella minäkin panostan sekä kasteluun, että lannoittamiseen... Katsotaan kuinka käy! :)

      Poista