Varhaista hernettä ja versovia perunoita


Tänä vuonna löysin herneuutuuden, ruukkuherneen, joka jää kasvutavaltaan hyvin matalaksi. Päätin laittaa sitä kasvamaan jo ajoissa, sillä matalakasvuinen herne ei veisi kovinkaan paljoa kasvutilaa muilta taimilta. 

Sokeriherne Half Pint

Ruukkuherneen nimi on Half Pint ja sen pitäisi jäädä 20 cm korkeaksi. Siltä se näyttääkin! Herne on istutettu helmikuun lopulla ja se kukkii jo. Ehkäpä olisin voinut siirtää herneet isompaan ruukkuun, sillä taimet ovat päässeet kuivahtamaan pariin otteeseen. No, yhtä kaikki, kummassakin ruukussa on kolme taimea ja useampia kukkia. Toivottavasti saan pian maistaa tätä sokerihernettä!




Silpoydinherne Early Onward

Toinen varhaisherneeni on Early Onward. Tämä silpoydinherne kasvaa 75 cm korkeaksi. Kylvin herneen siemenet ruukkuihin, joissa kasvoi viime vuonna tomaatteja. Herneet pääsisivät kasvamaan ruukun laitoja pitkin. Nämä herneet ovat olleet koko ajan kasvihuoneen kylmällä puolella ja valitsivat nousta mullan päälle noin 2 viikkoa sitten. Alkuun kasvu oli hidasta, johtuen varmaan yöpakkasista, jotka hiipivät kasvihuoneellekin. Nyt näyttää siltä, että herne on lähtenyt vähän paremmin vauhtiin.

Early Onward 4 päivää sitten. Nyt ruukuissa on jo enemmän vihreää, vaikka kunnollista venähtämistä ei ole vielä tapahtunut.

Perunat ämpäriin

Olen napannut varhaisperunaksi Timon ja antanut sen kasvatella juuria ja versoja sisällä toista viikkoa. Tänään päätin laittaa ne ämpäreihin, joissa ne toivottavasti ehtivät tehdä uuden sadon pottuja ennen juhannusta! Olen tänä vuonna päässyt kasvien kasvatustouhuihin vähän hitaanlaisesti, mikä on kyllä harmittanut. Ensimmäiset potut olisi voinut laittaa ämpäriin kasvihuoneeseen jo aikaisemmin. Eikä minulla edes ole muita siemenperunoita! Olen jo pari viikkoa ajatellut, että kohta menen Hyötykasviyhdistyksen kauppaan hakemaan pottuja. Mutta niin se on vaan jäänyt. Yritän olla stressaamatta. Sellaista se vain on tänä vuonna!

Suloisia on perunankin taimet!

Laitoin ämpäreiden pohjalle ensin mutaa merestä ja vähän rakkolevää. Ensinnäkin minulla on saaressa vähän huonosti multaa, niin en viitsi kaikkea tuhlata perunoihin. Ja toiseksi perusteluksi keksin itselleni, että ehkä savinen multa pidättää vähän vettäkin. Lets see!

Yhteensä 4 ämpäriä perunoita on nyt kasvihuoneella kurottamassa kasvuun. Jokaisessa ämpärissä on kolme perunaa vähän eri tasossa. 



Tänään on ollut muutenkin aivan ihana pihapäivä. Olemme nostaneet merestä kiviä, sillä vesi on ollut mukavan alhaalla. Kivistä rakennetaan kivimuuri johonkin, en vain vielä tiedä mihin. Kun vesi on alhaalla, kannattaa tilanne kuitenkin hyödyntää, vaikkei lopputuloksesta olekaan vielä visiota! Lisäksi siirsimme vanhan pikkukasvihuoneeni vihdoin pois vanhalta paikalta, johon se ei ole enää sopinut ollenkaan uuden kasvihuoneen tulon myötä. Päivän päätteeksi istutin kaksi tyrniä uuteen, aurinkoisempaan paikkaan. Tämän päälle on ihana mennä saunaan!



______________

Seuraa Saaristopuutarhaa:

Facebook
Instagram

10 kommenttia

  1. Itsekin laitoin perunoita ämpäriin kasvamaan,mutta ämpäri jäi yhdeksi pakkasyöksi ulos ja samalla kaikki hienot versot paleltuivat ja lyhistyivät.Nyt sitten vaan odottelen uusia versoja ilmestyväksi,mutta aikaisia perunoita en tule saamaan!Harmi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei! Tosi harmillista... Kovin aikaisia ei minunkaan pottuni tule olemaan, mutta hyvältä ne kuitenkin maistuu! 😊

      Poista
  2. Söpöjä miniherneitä, varsinkin tuo pinkissä ruukussa kasvava. Kivien nosto on rankkaa puuhaa, nostipa niitä kuivalta maalta tai meren pohjamudista. Vaiva kannattaa, sillä kivistä saa tehtyä vaikka miten upeita juttuja. Aurinkoista pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinkoista pääsiäistä sinnekin, tänään tulee tosi kaunis ilma! Kivihommat on kullä hauskoja, kun voi vielä suunnitella, että laittaisko tänne vai tuonnne jne. 😊👍

      Poista
  3. Jonain vuonna pistin perunoita vappuna ämpäriin ja aikaisin saimme satoa. Mukavaa pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovasti nuo ovat lähteneet kasvamaan, hauska nähdä milloin tulee satoa! 😊

      Poista
  4. Ihailtavaa ahkeruutta kasvatusten suhteen, vaikka itse olisit vieläkin kunnianhimoisempi. Olen kovin kiinnostunut kasvatteluista, mutta jotenkin en vaan saa nyt mitään irti. Pitäisi olla se kasvihuone, kun nyt vaihtoehtoina ovat vain lämmin sisäilma tai ulkoilma. Kasvattelut saavat siis minun osaltani vielä odottaa. Kivien kerääminen kannattaa aina, samaa mieltä ;). En pääsiäisviikonloppuna tajunnut hyödyntää matalaa vedenpintaa, mitä joskus olen myös harrastanut, mutta keräsin talteen talon perustusten alta pyöreitä irtokiviä äkkiä ennen kuin lattia rakentuu päälle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivet odottaa siellä rannassa seuraavan kevään matalia vediä. Kyllä sitä ehtii! Kadvihuone on kyllä niin kiva, samoin kun sen sisällä oleva talvikasvihuone. Ne tsemppaavat kasvattelemaan jotain, vaikka tämä ei ihan parhaiten mene raksan keskellä! 😊

      Poista
  5. Täältähän kiva blogi löytyi. Liityin heti lukijaksi ja liitin sinun blogisi minun lukuluettelooni.
    Minäkin haluaisin kasvattaa kaikkea mahdollista sisällä, mutta kun minulla ei ole tilaa. Kasvihuone minulla nyt vihdoinkin olisi, mutta kun minulla on selkä niin kipeä etten voi siellä touhuta. No ehkä ensi vuonna sitten.
    Oikein aurinkoista ja keväistä viikkoa sulle. Vaikka täällä ei ainakaan sellaista ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saisitkohan jonkun auttamaan kasvihuoneella? Jos saisi multaa paikalleen ja pari tomaatintaimea kasvamaan, niin syksyllä sato tulisi kuin itsekseen. Toisaalta, ehtii ensi vuonnakin! 😊

      Poista