Kevät pilkistää maasta ja taivaalta




Tänään on kevätpäiväntasaus eli yö ja päivä ovat yhtä pitkiä. Ja eron kyllä huomaa! Töiden jälkeen ehtii jo hetken puuhata pihalla ennen kuin pimeys ajaa takaisin sisälle (taimien pariin). Joten nyt on sopiva hetki käydä läpi kevään merkkejä täältä saarelta. Vaikka olemme etelässä, etenee kevät täällä verkkaisemmin kylmän meren ansiosta.



RAPARPERI YLLÄTTÄÄ

Ystäväni postasi kuvan Tampereelta mintusta, joka nosti jo päätään lumen keskeltä. Päätin käydä katsomassa mitä omassa mintturuukussa tapahtuu. No ei niin sitten mitään... Vitsillä päätin vilkaista raparperia ja sain hämmästyä! Sekä lavassa että maassa kasvavissa raparpereissa oli päät näkyvissä! Tänne oli luvattu pieniä yöpakkasia, joten peittelin raparberokset merilevällä ja toivottelin niille lämpimiä tuleviä päiviä!


Raparperin lavassa on ollut kansi päällä. Luulenpa, että se on sen vuoksi lähtenyt niin aikaiseen lähtöön. Toisaalta myös maassa ilman suojaa ollut raparperi on myös lähtenyt kasvamaan huomattavast viime vuotta aiemmin!

Kas siinä söpöläiset!

JOUTSENET OVAT TÄÄLLÄ

Jos raparperit pilkistää maasta, niin joutsenet tulevat sitten taivaalta. Jäälle aukeaa aina ensimmäisenä lammikko erään karikon ympärille.  Ja hyvin pian jään aukeamisen jälkeen paikalle lentää ensimmäiset joutsenet. Melkeinpä jään aukeamisen huomaa joutsenista. Muuten meillä on jää vielä 30 cm paksua ja kuljemme päivittäiset työmatkat potkukelkoilla.


Aika monta tyyppiä!

"Alkaisitsä oleen mun kaa? <3"
Kävimme viime viikonloppuna katsomassa missä jään raja menee. Tein siitä videon tuonne Saaressa-blogiini ja päätin jakaa sen myös tänne. Onhan mukana kuitenkin kevään etenemistä ja puutarhurin "pahimpia" ystäviä eli peuroja. Kurkkaa jos saaristopuutarhurin jäillä liikkuminen kiinnostaa!



LÄMPÖTILOJA

Olen käynyt kurkkimassa minikasvihuonella innoissani lämpötiloja uudesta minimi/maksimi-lämpömittarista. Tämä on paljon edellistä parempi. Jostain syystä Bauhausista ostetun mittarin elohopea katkesi vähän väliä niin, ettei mittaus toiminut. No joka tapauksessa, lämpötilathan alkavat olla ihan mukavat! Ainakin aurinkoisina päivinä! Vein kasvariin yhtenä päivänä jo taimetkin tottumaan aurinkoon.


Etualan oliiviyrtti on tainnut selvitä talvesta! Ainakin sen juuressa vähän vihertää.

Toinen varma kevään merkki. Komposti tykittää jo hyviä lämpötiloja. Olen laittanut kompostiin bokashi-rouhetta, sillä oikeaa bokashikompostointisysteemiä minulla ei ole. Mielestäni se on nopeuttanut huomattavasti kompostoitumisprosessia ja komposti lämpenee myös paremmin.

KEVÄISET TAUOT

Pidimme risusavottaa ja keväällä pihahommien tauot pidetään pihalla. Jouduimme viemään tuolit jo pidemmälle jäälle, että osuimme aurinkoon, joka oli jo painunut saaren taakse. Aivan ihana istua hetkeksi risujen raahaamisen jälkeen ja nauttia muutamasta auringonsäteestä (ja pullasta!).






Koirat vaativat osaansa

Toivottavasti olette päässeet nauttimaan aurinkoisista hetkistä ja tekemään fiiliksen mukaan sopivasti pihahommia! Kohta se kevät ja lämpö ovat tässä ja nyt!

______________

Seuraa Saaristopuutarhaa:

10 kommenttia

  1. Kovasti täälläpäin seurataan jäitä myös. Kova hinku olisi päästä omaan saareen. Siellä ei kukaan nyt peittele raparpereja 😊. Vähän myös aina jännittää, onko kasvihuone pystyssä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidän peukkuja kasvihuoneen osalta! Raparperin osalta ajattelen, että ehkä se kuitenkin tietää koska kannattaa työntää pää ylös maasta... ellei nyt ihan takatalvi tule! Toisaalta minun pihalla tuo kansi on voinut sekoittaa sen. Katsotaan kuinka käy! 👍😊

      Poista
  2. Ihania keväisiä juttuja sielläkin! Kyllä tää on niin ihanaa aikaa <3

    VastaaPoista
  3. Ihanat joutsenet ja muutoinkin mukava kevätpostaus!

    VastaaPoista
  4. Ihanan keväinen postaus ja kauniit joutsenkuvat! Aurinkoista alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joutsenet ovat kyllä mukava kevään merkki...!

      Poista
  5. Täälläkin (Turun ja Tampereen välissä) on joutsenet jo tulleet chillailemaan perinteiselle taukopaikalleen, läheiselle pellolle. Niitä on hieno katsella, kun niitä joskus on oikein iso lauma paikallaan joskus monenkin päivän ajan. Tänä vuonna tosin vasta yksittäisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt alkaa varmaan sielläkin olla jo laumoja! Välillä näkee kuvia pelloilta, kun joutsenia on paikalla kymmenittäin... Mukavaa kevättä! :)

      Poista