Kuka söi kaalit?


Talvi on saapunut myös tänne saaristopuutarhaan. Tietenkin se vähän yllätti, olin varma, että lumi tulisi ja samantien sulaisi pois. Näinpä ei käynyt, vaan lumi on peittänyt maata jo melkein viikon. Onneksi lähes kaikki on syöty kasvimailta parempiin suihin, vain muutama ruusukaali jäi hakematta. Myös mustajuuri odottaa edelleen nostajaansa, katsotaan kuinka sen kanssa käy. Mustajuuri on kannellisessa laatikossa, joten ehkä se jaksaa vielä pari päivää, kun pakkaset ovat olleet kuitenkin aika kevyitä.



Kannen alla kasvaa vielä salvia, porkkana, mustajuuri ja lamopinaatti. Lamopinaatti ei ole tehnyt minuun mieletöntä vaikutusta maullaan, mutta kestävä se on kyllä!


Viimeiset porkkanat kylvin todella myöhään tilkitsemään rivejä ja sen huomaa. Ovat pieniä, mutta herkullisia.

Parsakaali oli täydessä kukassa. Tästä saisi varmaan vielä siemenet talteen ensi vuotta varten.

Yksi latva-artisokka on säilynyt pakkasiin asti aivan virheettömänä.

Samoin ruusukaali näyttää komealta.

Paitsi parin päivän jälkeen. Joku oli käynyt syömässä ruusukaalin todella hyvällä ruokahalulla! 

Myös lehtikaali on maistunut.

Mutta mikä nämä on käynyt syömässä? En nähnyt maassa peuran jälkiä ja mietin uivatko peurat vielä näin kylmällä vedellä, sillä niitä ei asu vakituisesti saaressa. En nähnyt myöskään jänöjussin jälkiä ja niitäkään ei asu saaressa, vaan ne tulevat vasta jäitä pitkin. Koiriani voisin epäillä, mutta aika ison ruusukaalin olisivat pistäneet poskeensa, joten siihenkään en usko. Maa oli vähän sotkussa, joten jälkiä ei näkynyt kovin hyvin. Koiran jälkiä oli kyllä reilusti, mutta luulisi, että ilman jälkiseuraamuksia eivät pystyisi tuollaista kaalia syömään! Täytyy katsoa, jos eläin palaisi syömään toisen jättämänsä lehtikaalin, ehkä sitten näen jäljet kunnolla?


Energiaa löytyy kuin pienestä kylästä, ehkä he ovatkin lehtikaalivarkauden takana ja painelevat nyt siitä virtaantuneena pitkin rantoja!

 Lumi pöllyää! Kohta saa taas vahtia, etteivät koirat juokse heikoille jäille. Rannoissa on osittain jo pientä jääkerrosta.

Ensi vuonna taas ihanat laatikot! Nyt on suunnitteluiden aika. 


______________

Seuraa Saaristopuutarhaa:



4 kommenttia

  1. Talvi hieman yllätti, en osannut odottaa että ensilumi sataisi näinkin pian ja jäisi maahan. Pakkaset ovat ilmeisesti yllättäneet metsän eläimetkin, kun käyvät pihoissa syömässä. Ihanat karvakuonot 💕

    VastaaPoista
  2. Hih... joku nälkäinen haamukulkija kun ei ole jälkiäkään jätänyt =D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, toinenkin vierailu on tapahtunut, mutta edelleenkään ei paljastavia jälkiä... Hmm, täytyy vähän tuijotella iltaisin ulos ikkunasta! :)

      Poista