Hernettä hedelmäpuiden alla


Luin joskus keväällä, että herneitä voisi käyttää hedelmäpuiden aluskasvina. Ehkä Lavatarhuri-kirja, puutarha-artikkeli tai sitten jonkun blogi oli idean lähde. Se jäi minun mieleeni ja ostin keväällä pussillisen ihan tavallisia hernekeittoon tarkoitettuja herneitä. Kiloin hernepussi maksoi vain muutaman euron, joten ajattelin, että en ainakaan joutuisi pihistelemään herneiden määrässä ja en toisaalta odottanut näistä mitään satokasveja. Tavoitteena oli saada rikkakasvit pysymään poissa ja herneen avulla sitoa typpeä maaperään hedelmäpuille.




Toivoin tai en, herneet ovat alkaneet kukkia! Ihanaa, saas nähdä minkälaisia herneitä talousherneistä kasvaa! Laitoin ne aika myöhään maahan, vasta kesäkuun lopuilla.



Testasin hernealuskasvillisuutta ensin kirsikkapuuhun. Kirsikat ovat alkaneet kypsyä ja olen saanut maistella muutaman viime syksynä istutetusta puusta.



Taustalla näkyy kaivuri. Jaakko kaivaa esiin kalliota meidän tulevan raksan alta. Minulla oli maankuljetushommat mönkkärillä, mutta tässä kohtaa pidin taukoa. Jos rakennushommat saaristossa kiinnostavat, niin niistä lisää saaressa.com-blogin puolella. Lopulta tämäkin kirsikka joutuu kaivurin alle ja se siirretään toiseen paikkaan tontilla. Vielä kun keksisi minne! Annoin sille kuitenkin jatkoaikaa tällä tutulla ja turvallisella paikalla niin pitkään, että loputkin kirsikat ehtivät kypsyä.

Kaikenkaikkiaan tämä hernehomma oli oikein onnistunut kokeilu. Istutin herneet tosi tiheään ja ne ovatkin pitäneet rikkakasvit erinomaisesti poissa. Muiden puiden alla niitä kyllä rehottaa. Ja toisekseen oikeastaan tykkään aika paljon siitä, että herneet ovat lähteneet kiipeämään verkkoja pitkin ylöspäin. Olen pitänyt suojaverkkoja peurojen vuoksi kesälläkin ja nämä herneet vähän maastouttavat mustia verkkoja. Ja eiköhän sitä typpeäkin sitoudu!


______________

Seuraa Saaristopuutarhaa:


6 kommenttia

  1. Kiitos hernevinkistä. Istutin kirsikkapuun kasvimaahani, jonka ajattelin siirtää toisaalle, mutta se on vain jäänyt siihen ja juuri pohdein mitä voin istuttaa sen juurelle sitä pahemmin häiritsemättä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tätä voi ainakin koittaa! Ja nuo keittiöherneet ovat niin halpoja, ettei tarvitse edes miettiä siementen hintoja. Ja onhan ne nyt ihan nättejäkin! :)

      Poista
  2. Hauskan näköinen herneviljelmä. Peuratkin tykkäävät kovasti herneistä, joten ilahtuvat varmasti tuollaisesta suojasta :D Jos herneenvarsia jää kuitenkin jäljelle, ne kannattaa pilkkoa syksyllä maan lannokkeeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, tuota en tajunnut ajatellakaan! No ehkä peurat keskittyvät syömään nuo herneet, eikä jotain tärkeämpää! :D :D

      Poista