Tänä vuonna kylvin viime vuoden tapaan pari chiliä aika aikaisin. On hauska seurata miten ne lähtevät kasvamaan ja koska kyseessä on vain kaksi kasvia, niin ne mahtuvat vielä lamppujenkin alle. Kummassakin d'Espelette-chilissäni on kymmenisen pientä nuppua, osa ihan pikkiriikkisiä.
Viime vuonna sain hyvän kokemuksen näistä aikaisista chileistä. Ne tekivät ensimmäiset punaiset hedelmät jo toukokuun loppupuolella. Samoihin aikoihin kasvi alkoi tekemään uusia kukkia ja sain toisen sadon loppusyksystä. Kätevää!
Muut chilini ovat vielä sirkkalehtivaiheessa ja osa siemenenä. Haluan ehdottomasti vähemmän tulisia Padron- ja Lombardo-chilejä myös tänä vuonna, mutta ei idä! Lombardoa olen idättänyt jo kaksi kertaa, sekä mullassa että lopuksi vielä lautalla, mutta mitään ei tapahdu. Aikaisemmin se on mielestäni itänyt helposti. Padron-chili on tuttu espanjalaisista tapaksista, jotka vievät kielen mennessään, joten aion tehdä niiden idättämisestä vielä yhden yrityksen vaikka jo maaliskuussa mennäänkin.
Kunnon kasvilampun alla chili on kasvanut hienosti leveyssuunnassa ja levittelee lehtiään tehokkaasti ylhäältä tulevan valon alle. Nuput näkyvät kasvien keskellä.
Chilin varret ovat mukavan tanakat.
Yksi nupuista lähikuvassa.
Taimikasvatuspöytä
Minulla on kaksi Micro Grow pöytäpuutarhaa, joissa esikasvatan taimia. Lisäksi on muutama pöytälamppu, joissa on kasvilamput. Tykkään tosi paljon pöytäpuutarhoista, sillä niiden kattoa voi nostaa kasvien kasvaessa. Valon pitäminen lähellä kasvin lehtiä koko sen kasvun ajan on mielestäni auttanut taimien tanakoitumisessa.
Matalassa keittiöpuutarhassa on pienemmät taimet. Vasemmanpuoleisen katto on vähän liiankin korkealla pienten taimien kannalta, mutta chilien korkeus on tällä hetkellä määräävä.
Päätin tänäkin vuonna koittaa munakoisoa, vaikka minulla on ollut sen pölyttämisessä ongelmia. Ei vain onnistu meikäläiseltä! Joka vuosi aloitan kuitenkin uudestaan yhtä toiveikkaana ja selailen munakoisoreseptejä.
Latva-artisokat viihtyvät ja kurottelevat kohti valoa.
Little Gem-salaatti on hyvällä alulla ja saa pian siirtyä talvikasvariin kasvamaan.
Näin se kevät edistyy ja ihanat taimihommat on vaiheessa, jota on odoteltu jo loppuvuodesta. Jotenkin alkuvuosi on mennyt aivan varkain, viime vuonna tähän aikaan olin kylvänyt jo kaikki tomaatitkin. Nyt tomaatit huutelevat pusseissa multaan pääsyä. Eihän niillä vielä mikään hurja kiire ole, mutta voisihan niitäkin jo laittaa. No tänä vuonna tällainen tahti, katsotaan minkälaiseen satokesään se johtaa!
______________
Komeita taimia! Tuo kasvatuspöytä on varmasti kätevä. Kunpa minullakin......:) Onnea kasvatukseen!
VastaaPoistaSe pöytä on oikeasti meidän sohvapöytä, joka on asustellut nyt makuuhuoneessa. Kysyin Jaakolta onko ok, jos siihen tulee vähän taimia. Ja nyt se onkin jo täynnä! :D
PoistaIsot, komeat taimet. Pöytäpuutarha näyttää näppärältä, kun kattoa saa säädettyä kasvien kasvaessa korkeammalle. Aika paljon noihin näyttää mahtuvan taimiakin. Aurinkoista laskiaissunnuntaita!
VastaaPoistaOli kyllä kaunis ja aurinkoinen laskiaissununtai! Tuo keittiöpuutarha on nousevan kattonsa ansiosta suosikkini ja taimetkin tykkäävät!
PoistaNo onpa sinulla chilit hyvässä kasvussa jo, kun nupulla ovat! Minullakin jäi sitten Rocoto Montufar itämättä, ei noussut mullassa eikä lautalla �� Muut ihan OK ja hyvin kasvavat. Nyt jännittää, itääkö Shanghiasta tullut Perfect Flame -tomaatti, viikko jo mennyt. Ja tosiaan, maaliskuussa jo mennään!
VastaaPoistaWau, sinulla on vähän eksoottisempiä itäjiä! Pidän peukkuja Shanghailaisen itämiselle! 😊
PoistaOnpas komeita taimia! Onpas näppärän näköinen taimipöytä valoineen. Pitääkin hankkia lisää kasvivaloja, kun luonnonvaloa on vielä niin vähän.
VastaaPoistaToivottavasti loputkin kasvaisivat ja chili itäisi. 😊 Tuo keittiöpuutarha on kyllä ihana, taimet saavat hyvän alun!
PoistaIhania ja tanakoita taimia. Meillä selvisi 3 chiliä ikkunalaudalla talven yli ja ensimmäisessä on jo raakileet :)
VastaaPoistaWau, hyvin olet onnistunut talvettamisessa! Pitäisi itsekin koittaa, mutta toistaiseksi olen aina luopunut kasveista ja lähtenyt alusta lähtien... :)
Poista