Tyrnin kasvattaminen siemenestä


Mielikuvissani olen nähnyt meidän kivikkoisilla rannoilla kurtturuusun sijaan ihania tyrnipensaita. Tyrnipensaat ovat aika arvokkaita kaupasta ostettuna ja siksi olen päätynyt koittamaan tyrnin kasvattamista siemenistä. Lukuunottamatta yksiä pensaita, jotka ostin kaupasta osuessani huipputuurilla -70 %:n syysalennukseen.
Ajattelen siemenestä kasvattamisella olevan muutakin hyötyä kuin hinta. Jos taimet saavat ihan pienestä tottua saariston tuuliin, karuun maaperään ja silloin tällöin korkeaksi nousevaan meriveteen, niin ehkä ne tottuvat vaihteleviin olosuhteisiin paremmin?


KYLMÄKÄSITTELY

Kylmäkäsittelin tyrnin siemenet kahdella tavalla. Laitoin joulukuussa osan siemenistä ruukussa ulos ja nostin sisälle parin kuukauden päästä. Jääkaappiin laitoin tyrnin siemeniä pakastepussiin perliitin ja pienen multamäärän kanssa. Ohjeen mukaan siemeniä pidetään jääkaapissa kaksi kuukautta, mutta minulla ne alkoivat itää muovipussissa parissa viikossa, jolloin ne pitää ottaa samantien multaan kasvamaan. 

Tyrnin siemenet vaativat kylmäkäsittelyn.


SYYSISTUTUS

Lopulta minulla oli ihan mukavasti tyrnin alkuja! Seuraavaksi niille piti keksiä paikka. Tyrni tarvitsee paljon valoa ja lopulta päätin istuttaa niitä pikkusaareen, johon aurinko paistaa heti aamusta pitkälle iltaan. Olen joutunut siirtämään myös aikaisemmin kaupasta ostamiani tyrnin taimia, sillä ne jäivät rakentamisen alle. Ne rukat olivat lähes koko kesän heitteillä omissa multapaakuissaan nurmikon päällä, joten siirsin nekin nyt pikkusaareen kasvamaan. Siellä ne saisivat ainakin kasvaa rauhassa. 

Pikkusaareen vievä kivisilta erottaa luodon sen verran pääsaaresta, että pääsaaren puut eivät varjosta sitä. Erinomainen paikka tyrnille siis!

Omat siemenestä kasvatetut tyrnit saivat paikan sillan oikealta puolelta. Myös sillan vasemmalla puolella kasvaa muutama kaupasta ostettu tyrni, jotka siirsin kasvamaan tänne kesän aikana.
Siemenestä kasvatettu tyrni on saanut kesän aikana ihan hyvin mittaa, vaikka se onkin kasvanut pienessä ruukussa ennen siirtoa.

Jätin taimien väliin noin metrin verran tilaa. 

Kaupan taimiet ovat isompia ja jos ne selviävät siirrosta talven yli (juuret vähän katkeilivat), niin ensi tai seuraavana vuonna luulisin saavani muutaman tyrnin. 

Levittelin tyrnille rannalta nostamaani rakkolevää. Luulisin sen olevan erityisen hyvää tyrnille, sillä se saa luonnonoloissakin rakkolevälannoitusta. 


TYRNISAALIS


Tyrni antaa marjoja kolmantena vuonna, joten jos hyvin käy, saan kerätä siemenestä kasvatetuista puskista marjoja parin kesän päästä. Ihan ilman tyrnisaalista minun ei kuitenkaan ole tarvinnut olla, kas tässä!

Sain jo tänä vuonna yhden marjan! Ihana maku! Söin itse, enkä jakanut satoa kenenkään kanssa... :)

Muutaman taimen jätin kasvamaan ruukkuihin kasvihuoneelle. Niille ei ollut oikein tilaa ja päätin jättää ne varataimiksi. On hyvin mahdollista, että kaikki taimet eivät kestä talvea tai ehkä liian moni onkin poikataimia. Voi tosin olla, että joudun katsomaan niillekin istutuspaikan, sillä en tosiaan osaa erottaa tyttö- ja poikataimia toisistaan ennen kuin niissä on marjoja. Tai siis niissä tyttötaimissa on. Katsotaan!



______________

Seuraa Saaristopuutarhaa:





1 kommentti

  1. Siementen kylmäkäsittelylle paras lämpötila on 0 astetta. Jääkaapissasi oli ilmeisesti liian lämmintä.

    VastaaPoista